tiistai 20. lokakuuta 2015

Hymy pelastaa päivän

Olen viime aikoina havahtunut itsekin siihen, kuinka voimaannuttava asia hymy onkaan. Silloin, kun päättää: "Tästä tulee hyvä päivä" alkaa automaattisesti hymyillä. Toisaalta on kovin vaikeaa olla myrtsinä, kun suu vääntyy hymyyn eli se toimii molempiin suuntiin. Vastoinkäymisten kohtaaminenkin tuntuu siedettävältä, kun fiilis on korkealla. Sen lisäksi hymy on halvin ja toimivin keino näyttää hyvältä, eikä muuten maksa mitään. Mieti millainen voimavara meillä jokaisella on olemassa! Ethän vain turhaan säästele sitä?

Aloitin aamun rattoisissa merkeissä junan ravintolavaunussa. Siinä kuulumisia vaihdellessa ja kahvia siemaillessamme totesimme kollegani kanssa, että muut ovat hiljaa. He tuijottivat eteensä väsyneinä ja hörppivät kahvejaan hiljaisuudessa. Me nauroimme ja keräsimme kummastelevia katseita, joista oli luettavissa: "Miten joku voi olla hyvällä tuulella heti aamusta?" Mutta voi millaisia voimavaroja aamuisista junamatkoista onkaan tullut, eipä paljon paina (liian) aikaiset aamuherätykset. Niiden jälkeen olen täynnä virtaa ja tartun töihin intoa puhkuen. 

Voisiko työpaikoilla käynnistää hymypatsasperinteen uudestaan? Sanonnan mukaan nauru pidentää ikää ja hymy on mukavampi kohdata kuin mutrusuu, joten eikös siihen pitäisi kannustaa? Palavereissa voisi olla pakollinen hymyhetki, jonka aikana kerrataan viikon parhaat puolet. Puheenvuoron saatuaan hymy pitäisi kuulua äänestä ja epäkohtia saa nostaa esiin vain kertomalla ratkaisuehdotuksen. Kahvihuoneeseen laitettaisiin palautelaatikko, jonne kerättäisiin nimettömiä kehuja kollegoista. Lappuun saisi kirjoittaa vain kivoja asioita ja tiukoissa tilanteissa niitä jaettaisi nostamaan fiilistä. Oman lisänsä juttuun tuo epävarmuus siitä, kuka on salainen "ihailija" positiivisen palautteen takana.


Itselläni on siinä mielessä hyvä tilanne, että kotona odottaa aina tuollainen hurmaava hymypoika. Hamppu osaa loihtia naamalleen mitä leveimmän hymyn, kun oikaisee itsensä sohvalla viereeni. Sitä katsellessa kaikki maalliset murheet haihtuvat mielestä. Ja ehkäpä maailmaa voi muuttaa snadisti parempaan suuntaan hymy kerrallaan. Ainakin tuo nelijalkainen parantaa minun maailmaa säännöllisesti.

-Virpi

1 kommentti:

Karoliina kirjoitti...

Palautelaatikot ehdottomasti käyttöön, toi ois aivan huippua! Ja mä niin tylsistyn sun loman aikana kun ei ole iloista aamuseuraa odotettavissa :(