Ilmassa on lupauksia

Vuodenvaihde on niin lähellä, että ilmassa alkaa olla lupauksia. Yksi haluaa laihtua (tai varmaan aika monikin), toinen rajoittaa karkin syöntiä, kolmas turvautuu tipattomaan tammikuuhun ja sitä rataa. Vastaavasti monet nakkelevat niskojaan lupauksille ja lupaavat olla lupaamatta mitään. Kumpaan koulukuntaan sinä kuulut?

Itse olen lupauksien tekijä vai pitäisiköhän sanoa, että suorastaan rakastan lupauksia? On kivaa tavoitella jotain, mitä se nyt milloinkin on. Haave muuttuu tavoitteeksi, jota varten tehdään suunnitelma, mietitään välietappeja ja pistetään tuulemaan. Alku voi olla haastava, aiheuttaa hampaiden kiristelyä ja vaatii itsekuria, mutta pienen sinnittelyn jälkeen voitonriemu astuu kuvioihin. 

Jos lupaus saa innostumaan niin voiko se olla väärin? Mitä sitten jos tavoite ei ihan täytykään tai unohtuu tyystin matkan varrella? Kuka lohduttaa takapakkien ilmaantuessa? Ja kenen kanssa onnistumisista voi iloita? Kaikki tuo kuuluu lupauksiin. Mitä ikinä teetkin eli lupaat tai jätät lupaamatta, ethän ole ankeuttaja? Ethän lannista sitä haaveestaan innostunutta kaveria, joka höyryää vierelläsi. Näytä sen sijaan peukkua ja kuuntele (tai ole kuuntelevinasi) hetki tämän höyryjä.

Itse aloitan vuoden puolen vuoden ostolakolla, joka koskee vaatteita, asusteita ja kenkiä. Ajatus on kypsynyt niin pitkään mielessä, etten pidä sitä enää kovin suurena uhrauksena. Sallin itselleni kolme ostosvapaata päivää, koska ikinähän ei tiedä, mitä tarvitsee ja totaali ei voisi olla liikaa. Sen lisäksi ns. perusvaatteita, joihin lasken topit, t-paidat ja trikoopaidat, ovat sallittujen listalla. Normaalisti alusvaatteetkin olisivat, mutta suursiivouksen ansiosta tiedän, että sukka-, alushousu- ja rintaliivivarastoni eivät tarvitse pitkiin aikoihin täydennystä.

Pari vuotta sitten aloitin karkkilakon ja se jatkuu edelleen. Maailmassa on muitakin herkkuja, joten alun karkkihampaan kolotuksen vaiettua, projekti on ollut lastenleikkiä. Ainoastaan karkkilahjojen saanti harmittaa, kun niitä ei voi syödä. Onneksi on juhlia ja illanistujaisia, joissa makeat tarjoilut kelpaavat. Nyt kuukauden flunssalorvinnan jälkeen joku liikunta-/laihdutuslupaus tulisi tarpeeseen, mutta vastustan kuuriajattelua. Ehkäpä vain katson tarkemmin lautaselle ja panostan hyötyliikuntaan, kunnes pystyn sporttaamaan kunnolla. Lupauksissa tärkeintä onkin se, että takana on tarpeeksi motivaatiota. Tavoite on oltava realistinen ja matkalla siihen tahdonvoimaa ei saa kuluttaa loppuun. Muista myös, että lupaus on lähdettävä itsestä eikä muista? Se on sinun keinosi aloittaa uusi vuosi uusilla kuvioilla. Joten hei, mitä sinä lupaat?

-Virpi