Taideterapian tarpeessa

Puhun varsin usein sen puolesta, että jokaisen pitäisi tehdä välillä jotain ihan uutta. Siinäpä syy, miksi suuntasin parin ystäväni kanssa heti aamusta Riihimäelle taideterapiaan. En varsinaisesti tiennyt mihin olin menossa, mutta hyvällä fiiliksellä (kuinkas muutenkaan) lähdettiin matkaan. Aloitimme kahvihetkellä, kilisteltiin lasilliset kuohuvaa ja hieman kerrottiin taustoistamme. Emme siis tunteneet kaikki toisiamme, mutta yhteinen sävel löytyi välittömästi.

Alkupuheiden jälkeen siirryimme taiteen pariin. Tyyli ja toteutus olivat vapaat, kun pääsimme siirtämään tunteitamme paperille. Voi kuinka nautinkaan siitä, että sain leikitellä väreillä ja näin kätteni jäljen. Itse taidehetken aikana piti olla hiljaa, eikä siinä ehtinyt pahemmin seuraamaan, mitä kaverit puuhailivat. 

Kun taideteokset olivat valmiita ripustimme ne esille ja analysoimme porukalla jokaisen työn. Täyttyy sanoa, että lopputulokset olivat todella hienoja. Oli mukavaa kuulla, mitä kukin kertoi omasta maalauksestaan. Ja voi kuinka taideterapian tarpeessa olinkaan! Maltan tuskin odottaa, että saan kuvani kotiin (se jäi siis kuivumaan studiolle) ja kehyksiin.

Kokemus oli kaikin puolin mahtava. Kolmen tunnin ajan muu maailma lakkasi olemasta. Muodostimme oman tiimin ja elimme tunteella - kyyneleiltä tai naurunkiljahduksilta ei säästytty. Varasimme välittömästi uuden "terapiaistunnon" helmikuun lopulle. Ja luulenpa, että taidan hankkia itselleni omat maalausvälineet, jotta voin jatkaa luovuuden saralla.

Taide-elämyksen jälkeen marssimme asemaravintolaan. Nälkä kurni kitusissa ja oli ihanaa jatkaa koetun aiheen tiimoilta. Sitten junalla takaisin Lahteen ja kotiin siivoamaan eli terapiaosuus numero kahden pariin.

-Virpi