Sain ihanilta kollegoiltani läksiäislahjan. Sille oli jopa päätetty paikka kotonani eli valmis paketti. Nyt muistan vanhat tiimikaverini jokaikisenä päivänä, kun katseeni osuu kauniiseen kynttilälyhtyyn. Tavaralahjasta huolimatta tiedän saaneeni parin viimevuoden aikana paljon enemmän. Olen solminut todennäköisesti muutaman pysyvän ystävyyssuhteen, saanut neuvoja, tukea, apua ja usein jopa olkapään, johon on voinut nojata. Välillä on vaivuttu kollektiiviseen epätoivoon, itketty, naurettu, onnistuttu ja opittu. Sana, joka pyörii mielessäni, on kiitollisuus - kiitos!
Parasta tässä tilanteessa on se, etten joudu luopumaan näistä ihmisistä, kannattaa siis vaihtaa tehtäviä ja pitää työnantaja ennallaan. He ovat edelleen kollegoitani ja tulemme työstämään yhteisiä projekteja. Törmäämme toisiimme jatkuvasti ja sovimme jatkossakin lounastreffejä. Ja ehkäpä järjestämme jotkut kissanristiäiset (tai useammat) työajan ulkopuolella. Toivottavasti soittelemme antoisia terapiapuheluitakin jatkossa.
Tiimin vaihto sujui siis kaihoisan iloisissa fiiliksissä. Sain tilaisuuden istua vanhan porukan kanssa iltaa. Ja mikäpä sen parempaa kuin syödä hyvin, nautiskella muutamia juomia ja juhlia kunnolla. Täytyy vieläpä todeta, että entinen esimieheni, nykyinen luottopakkini ja tukipylvääni, on paras illanvieton järjestäjä.
Mieti siis, mitä sinä haluat antaa ja saada. Antaminen ei ole aina rahasta kiinni. Ja usein pienikin tavara tai teko on kultaakin kalliimpi. Jos haluat saada panosta antamiseen, universumi kyllä tekee vastalahjan. Itse olen saanut tuplasti enemmän kuin antanut, kiitos ihanille kollegoilleni, olette niin tärkeitä <3
-Virpi
PS: Muistakaahan blogin tykkää ja jaa skaba Facebookissa eli sinne mars tykkäilemään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti