perjantai 25. joulukuuta 2015

Tähdenlento ja toteutuvat toiveet

Joulun virallinen osuus on ohitse, mutta itse vaalin vielä joulufiilistä tovin. Olen jonkin verran kirjoittanut antamisesta ja saamisesta sekä painottanut antamisen iloa. Siitä huolimatta on pakko todeta, että jokainen saamani lahja lämmitti mieltä. Ne ovat kaikki aivan ihania ja ajatuksella hankittuja. Lahjan ei tarvitse olla suuri, kaunis tai kallis, tärkeintä on ajatus sen taustalla. Koin suurta kiitosta saamistani heijastimista, suihkusaippuoista, korusta, kummityttöni valokuvasta, rahalahjasta ja värityskirjasta...tulikohan siinä edes kaikki?

Tänä vuonna ilahduin ehkäpä eniten saamastani tähdenlennosta. Se on pieni lasipullo, jonka sisällä on paperilappu ja koristekivi. Aattoiltana kirjoitin suurimman toiveeni lapulle ja nyt vain odottelen toiveiden toteutumista...niin yksinkertaista. Sain lahjan ystävältäni, joka kertoi oman toiveensa toteutuneen ja siksi, tähdenlento jatkoi matkaansa. Lupasinkin laittaa hyvän kiertämään vuoden tai parin päästä. Ehkäpä lahjoitan sen eteenpäin, jollekin yhteiselle ystävällemme tai palautan sen antajalle. Katsotaan sitä sitten myöhemmin.

Syy, miksi juuri tämä lahja lämmittää on toivo. Elämässä on tärkeintä toivoa jotain tapahtuvaksi, jos toivoa ei ole niin, onko mitään enää jäljellä? On se sitten työtä, rahaa, ihmissuhteita tms. koskeva asia, jotain suurta tai pienen pientä. Uskon vakaasti siihen, että toiveet muuttuvat todeksi ja siksi kannattaa ajatella, mitä kannattaa ajatella. Vaalin myös (lapsenomaista?) uskoani hartaasti mm. keräämällä ympärilleni samanlaisella uskomuksilla varustettuja ihmisiä ja lueskelen positiivisuuteen perustuvia kirjoja/kirjoituksia.



Mikä lienee sinun toiveesi? Mitä sinä kirjoittaisit tähdenlentoon? Sallitko hyvien asioiden tapahtuvan? Jaksatko yhä toivoa? Onko helpompaa toivoa muille kuin itselle?

-Virpi

Ei kommentteja: