Katkeruudesta kiitollisuuteen

Bongasin netistä Saku Tuomisen ja Annamari Heikkilän haastattelun Radio Suomipopin kotisivuilta. He ovat kirjoittaneet kirjan uskomuksista, aiheesta, jota olen pyöritellyt itsekin lähiaikoina. Lopussa he kertovat omat suosikkiuskomuksensa. Heikkilä kertoo uskovansa siihen, että melkein kaiken voi oppia ja Tuominen uskoo aina, että asiat tapahtuvat jostain syystä. Hän siis vastaanottaa ikävätkin asiat kiitollisena eikä katkerana.

Jäin miettimään aihetta, sillä omat uskomukseni ovat samanlaisia. Juuri nyt uskon siihen, että opin uuden työni, vaikka ensimmäiset kaksi kuukautta ovatkin vaatineet paljon. Paljon on vielä kysymyksiä ja ymmärryskin puolivälissä, mutta jonain päivänä huomaan osaavani. Ja jo nyt tiedän oppivani päivä päivältä lisää, asia kerrallaan. Luottamus tulevaan auttaa jaksamaan ja lisää armollisuutta itseään kohtaan. Tiedän vaikeilta tuntuvien asioiden tulevat eteeni syystä. Ne eivät ehkä ole kovin mieluisia, mutta opettavat kärsivällisyyttä, nöyryyttä, sallimista ja milloin mitäkin.

On totta, että elämä heittää kapuloita rattaisiin. Joskus on rahahuolia, töissä menee alavireisesti, ihmissuhteet sakkaa tai kohtaat vakavan sairauden. Katkeruus on luonnollinen valinta, mutta minne se vie? Voiko se auttaa? Vai suistaako se useimmin vielä syvemmälle? Hetkellisesti pieni manailu voi toki helpottaa pahaa oloa ja tulee tarpeeseenkin, mutta kiitollisuus on helpompi tie. Tiukan paikan tullessa vastaani, huomaan aina listaavani asioita, jotka ovat hyvin ja voista voin silloinkin olla kiitollinen. Se ei heti paranna oloa eikä ratkaise ongelmaa, mutta sen tiedon varassa on helpompi hengittää.

-Virpi