sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Aarrekartan aika

Lähes vuosi sitten askartelin elämäni ensimmäisen aarrekartan. En juurikaan tiennyt sen tarkoitusta, mutta ajatus kuulosti niin kivalta, että olin ehdottomasti mukana. Siitä innostuneena ohjasin vastaavan illan parille ystävälleni ja olen hehkuttanut esikoistani kaikille. Nyt alkuperäinen porukka sai hieman vahvistuksia ja viiden naisen voimin lähdimme uusien haaveiden äärelle. Ensin katettiin kuitenkin pöytä koreaksi ja hyvä, että päästiin kuulumisten vaihtamisista eteenpäin. Vinkkinä sanoisin, että aikaa kannattaa varata kunnolla!

Nyt ei ollut quornia pastasta vaan mentiin pasta carbonaralla eli oodi pekonille!

Aarrekartan idea on suhteellisen simppeli. Lehdistä etsitään itselle mieluisia kuvia ja tekstejä. Ne muodostavat suuntaviivat tulevalle vuodelle. Näin karttakonkarina voin todeta, että kannattaa punnita tarkasti, mitä paperille liimaa. Sitä nimittäin saa, mitä tilaa. Esimerkiksi rakkauden kesä tuo rakkautta kesäksi, lentokoneet vievät sinut lähelle lentokenttää, tapailu johtaa pelkkään tapailuun, ei parisuhteeseen ja sitä rataa. Omasta "suunnitelmastani" on toteutunut suurin osa mm. varsin pian löytyi edulliset lennot New Yorkiin, työrintamalla tapahtui paljon uutta (enkä tajunnut asioiden liittyvän työrintamalle), sukelsin NLPn maailmaan, fiilistelin paljon, CrossFit näytteli merkittävää sivuroolia elämässäni, sisustin kotia ja ystävät olivat maamerkkejäni.

Oma kokemukseni on se, että karttaa ei juurikaan tee tietoisesti. Sitä löytää itselleen sopivia kuvia ja tekstejä, jotka yhtäkkiä muodostuvat miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Toki teemoja hakee myös tarkoituksella, mutta suosittelen hellittämään liiallisesta harkinnasta. Aarrekartta ei ole taikaa, teho perustuu siihen, että alitajunta alkaa työstää asioita ja usein päädyt niiden äärelle. Muista kuitenkin, että sinun on tehtävä asioiden eteen töitä ja annettava asioiden tapahtua.

On se vaan niin kivaa

Suosittelen kasaamaan kartan tekoa varten muutaman luottohenkilön. Sitten lehtiä, mielen mukaisen kartongin, saksia ja liimaa. Itse tekeminen on mukavaa, samalla tulee pohdittua elämää ja naureskeltua. Elämä ei ole kovinkaan ryppyotsaista aarrekartan äärellä. Kuvissa on hyvä huomioida se, että ihmisten kasvot kannattaa peittää tai liimata päälle oma naama. Jos näin ei toimi tulet useinkin törmäämään juuri siihen kuvassa näkyvään ihmiseen. Se taitaa olla se aarrekartan taikaosuus :)

Uusi karttani on hämmentävä. Se on varsin erilainen kuin olin ajatellut. Koti, talous ja onnellisuus ovat sen suurimmat teemat. Olisin halunnut siihen kuvia tulevasta Santiago de Compostelan reissusta, mutta sen rooli jäi minimaaliseksi. Siellä on vain pienen pieni kuva Madridista, josta seikkailumme alkaa ja tekstinpätkä vaelluksesta. Koska lennot on jo hankittu ja suunnitelmaa tehty niin ehkäpä tuo riittää. Ja mitä tulee muihin karttamerkkeihin niin jännää jännää, sen enempää en tässä vaiheessa sano.

-Virpi



Ei kommentteja: