perjantai 29. tammikuuta 2016

Energiaa syömällä

Pakko myöntää, että olen kulkenut viimeiset pari viikkoa sumussa. Vaikka kuinka yritän syödä hyvin, nukkua ja liikkua sopivalla sykkeellä olen oudosti väsynyt. Energinen minä on ottanut hatkat, iho näyttää harmaalta ja energiabudjetti on pakkasella. Tuntuu, että elimistö on sekaisin ja yrittää nyt viestiä, että tarttuisin toimeen. Minä en vain osaa tulkita sitä oikein eli kommunikaatiossa on ongelmia.

Kasvisten lisääminen ruokavalioon on tuntunut hyvältä. Taisin jossain kohtaa lupaillakin, että vähennän lihan syöntiä. Kieltämättä uudet kokkauskokeilut ovat piristäneet ja on kiva saada lautaselle uusia makuja. Kikherneet ja bataatti ovat uusia suosikkejani! Mutta lihaa en ole unohtanut ja vegaania minusta ei ikinä tulee (koskaan ei saisi sanoa ei koskaan) eli maitotuotteista, munista ja kalasta en luovu.

Keskiviikkona olin idolini Jutta Gustafsbergin luennolla. Olen ihaillut hänen elämänasennettaan, positiivisuuttaan ja energiaa jo pitkään. Olen myös tastaillut erilaisia Fitfarmin valmennuksia ja diggaillut niistä. Koska omat tavoitteet liikunnan ja ravitsemuksen saralla ovat vuosien varrella muuttuneet, en enää usko rahkaan ja liialliseen kiristelyyn. Sen vuoksi Jutan energisoiva luentokiertue kolahtikin kovaa.

Jutta ja Tiina, Lahti 27.1.

Luennon teemana oli kokonaisvaltainen hyvinvointi ja ph-tasapaino. En ollut aiemmin perehtynyt ph-dieettiin ja kehon emäksisyyteen, joten olin uuden äärellä. Jutan mukana oli ravitsemusasiantuntija Tiina Hälvä, joka kertoi tiukempia faktoja. Täytyy sanoa, että suurimman osan asioista olen jo unohtanut, mutta hyvinvoinnin kannalta seuraavia asioita olisi syytä nauttia:
- juo paljon huoneenlämpöistä vettä, aamuisin sitruunalla maustettuna -> tän otin heti ruokavaliooni
- babypinaattia
- lehtikaalia
- avokadoa
- ituja, versoja ja vehnänorasta
- kurkkua
- punajuurta
- merileviä...ne on kyllä aika karmeita
- artisokkaa
- tomaattia
- marjoja

Yhteenvetona totesin, että jotain on tehtävä, sillä en voi jatkaa samaan malliin. Viikonlopun pohdintojen jälkeen aion ladata ensi viikolla eri tavoin energiaa lautaselleni, jotta pääsen pois ojan pohjalta.

Kiertueella oli Lifen myyntipiste, jossa tarjoiltiin CocoVin Chia-suklaavanukasta. Se oli sen verran herkullista, että talouskuuristani poiketen sallin itselleni hieman superfoodostoksia. Täytyy sanoa, että pisti miettimään, miten hyvinherkkuja voikaan tehdä ilman perinteisiä sokereita, kermoja ja vehnäjauhoja. Suosittelen tätä kaikille!

Kookosmaitoa 2 dl
Chia-siemeniä 0,5 dl
Kookospalmusokeria 2 rkl (hunaja varmaan toimisi myös)
Raakakaakaojauhetta 1,5 rkl
Sekoita aineet ja anna turvota vähintään 5 min. Itse sekoittelin aineet jääkaappiin ja nautin seuraavana iltana mustikoiden kera. Ihana suklaaherkku, josta ei tule ähkyä!


Ravintoasioista innostuneena bongasin netistä gluteenittoman leipäreseptin. Koska olen hieman testannut gluteenittomia vaihtoehtoja tein taikinan eilen valmiiksi, aamua odottelemaan. Aamukahvia hörppiessäni leipä paistui uunissa ja kyllähän se vaan oli hyvää. Rakenne on hieman hento eli syö varovasti. Siementen ja pähkinöiden ansiosta koostumus on mukava, sopivasti purtavaa, mutta pehmeä.

200 g Go Green salaatti mix siemensekoitusta (sekoittelin itse kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä ja cashewpähkinöitä)
1 dl pellavarouhetta
3,5 dl kaurahiutaleita, gluteeniton
2 rkl chia-siemeniä
3 rkl psyliumjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
3 rkl kookosöljyä
3,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet. Sulata kookosöljy ja hunaja vesihauteessa juokseviksi. Sekoita vesi ja öljyhunajaseos jauhoihin. Kaada seos silikonivuokaan. Jätä taikina tekeytymään kahdeksi tunniksi tai yöksi jääkaappiin. Paista 175 asteessa noin 20 min. Kaada leipä ritilän päälle ja paista vielä 30-40 min. Leipä on valmis, kun se kuulostaa ontolta koputeltaessa. Tajusin muuten, että mokasin tossa kohdassa. Unohdin katsoa paistoajan ja paistelin leipää ehkä 40 min ja koko ajan vuoassa pitäen...noh ei haitannut lopputulosta. Ilmankos mun leipä on vähän hentonen koostumukseltaan, ei kumise ei :)

Resepti on bongattu Lauran eli CrossFit valmentajani blogista, joka on taas bongannut sen jostain muualta: http://themomentsoflaura.blogspot.fi/2014/07/25-vinkkia-aamupalalle-elaman.html?m=0

Ennen uunia

Paistamisen jälkeen

Miten tästä nyt jatkaisi niin sitä en tiedä. Uskon kuitenkin siihen, että energinen olo aikaansaadaan syömällä. Sen lisäksi muut palat on oltava kunnossa eli sopivasti liikuntaa, lepoa ja hyvää fiilistä. Mutta yhdestä asiasta olen varma, olen oikeiden asioiden äärellä ja tästä tulee vielä hyvä juttu!

-Virpi



1 kommentti:

Anna-Maija kirjoitti...

Tällasen kivan blogin löysin, kivoja ruokajuttuja: http://antipastaa.blogspot.fi/