menojen hallitseminen ei ole kiristänyt päätä. Itsehillintä harkinnassa ja halun erottaminen tarpeesta, on tehnyt ihmeitä. Ostamatta jättäminenkin on ollut voimavara, eikä tuskallista luopumista, kuten ennen. Olen myös ahkerasti kiittänyt itseäni jokaisesta hyvästä päätöksestä ja hienosti sujuneesta kauppareissuista. Ystävän kanssa laitetut tsemppiviestit ovat helpottaneet, vertaistuki tulee tarpeeseen asiassa kuin asiassa.
Ajatus kunnollisen budjetin tekemisestä on pyörinyt mielessä, mutta se on aiheuttanut enemmän ahdistusta kuin intoa. Tänään ryhdistäydyin ja kirjasin tammikuun tulot ja menot Exceliin, jäin muuten henkiin eli ei se niin kamalaa ollutkaan. Siitä innostuneena tein suuntaviivat helmikuun budjetille. Kasasin eteeni kuun vaihdetta odottavat laskut, arvioin elämän perusmenot ja katsoin totuutta silmiin. Kun odottamassa on muutama iso lasku, onneksi helmikuu on säännön vahvistava poikkeus, oli lopputulos herättävä. Tajusin ettei säästötiliä pysty niin vain lihottamaan joka kuukausi, vaikka kuinka haluaisi. Aina ei ole siis kyse huonosta itsekurista. Kunnollinen budjetti auttaa ymmärtämään sen, ettei kannata haukata liian isoa palaa kerralla. Ajatus säännöllisestä budjetistakin alkoi tuntua nopeasti fiksulta peliliikkeeltä.
Lukuja syynätessäni mietin, mistä voisin säästää. Tiedän, että osa luvuista oli yläkanttiin, mutta liian tiukalle vedetty kuukausisuunnitelma ei sovi mun pirtaan, ahdistuksen kuitenkin. Tässä kohdassa lienee sittenkin fiksuinta hyväksyä se, että ensi kuun säästösumma on minimaalisen pieni. Sen sijaan aloin miettiä, miten pienellä budjetilla pystyy kehittelemään pieniä irtiottoja arkeen niin, ettei hampaita ala kiristää. Onneksi mulla on jemmassa synttärilahjaksi saatuja lahjakortteja elokuviin, teehuoneeseen ja ravintolaan eli problem solved. Siihen sivuun pari ilmaista elämystä kuten talvivaellus ja maalaustuokio, niin eiköhän sen saa tuntumaan luksukselta.
Helmikuun mahdollisuutena näen varaamani kirpputoripöydän. Minulla on kaksi viikkoa aikaa kaupata itselleni turhia tavaroita, nehän eivät ole liikahtaneet minnekään sitten marraskuisen suursiivouksen vaikka niin piti hyväntekeväisyyttä harjoittaa (tunnen muuten suurta morkkista, mutta myymättömiä lähtee sitten SPRlle tai jonnekin). Tavoitteena on tienata sen verran, että rahoilla voi hankkia rinkan ja maksaa kirppispöydän kulut. Nyt pitäisi miettiä hinnoittelupolitiikkaa kunnolla, jotta onnistumiseen on ylipäätänsä mahdollisuus. Suosittelen muuten jokaiselle talousneroksi ryhtyvälle suursiivousta. Sanoisin, että se on ollut omalla kohdallani avainasemassa ja ajattelutavan muutoksen mahdollistaja.
Ensiaskeleeni budjetoinnin pro-sarjaan (mulle yhtä kuin Exceliin väännetty arvio) saa minut suosittelemaan sitä kaikille. Vinkkejä ei kannata kovin näin alkuvaiheessa kysellä, mutta listaamalla tulot, velat ja kuukauden menot kuluerittäin pääsee alkuun. Jos yhtään kiinnostaa a) mihin piruun ne rahat häviää ja/tai b) miksei säästötili ikinä liho, niin tässä on ratkaisun avaimet. Ajattelin aiemmin budjetin olevan rajoittava, mutta säännöllisesti tehtynä siitä voisi tullakin mahdollistaja ja arjen helpottaja. Tuleeko tästä minulle tapa? Haluaisin vastata myöntävästi, mutta paikoin lyhytjänteisellä luonteella varustettuna tuuliviirinä, en lupaa mitään, en edes itselleni. Yritän tsempata kesäkuun loppuun asti, jonne vaatteiden shoppailukieltonikin ulottuu. Toisaalta olisi fiksua venyttää se Santiago de Compostelan reissun pituiseksi, jotta näkisin, kuinka paljon reissun valmistelu vie pätäkkää. Sen avulla voisin myös taata sen, että reissun jälkeen ei tarvitse murehtia, miten kauan kulujen kattaminen kestää.
Onko sinulla toimiva budjetti käytössä? Vai kartteletko sitä mielummin kuin harkitset? Niin tai näin, tätä se plan b taitaa tarkoittaa.
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti