NLP päissään

Takana on toinen viikonloppu NLP:n maailmassa ja pää on kuin Haminan kaupunki. Olo on yhtäaikaisesti hyvä, onnellinen ja hämmentynyt. Sitä iloista sekamelskaa piti lähteä tuulettamaan, joten eiku menoksi. Koska syksy on ehdoton suosikkini suunnattiin kaupungin sykkeessä sijaitsevaan Lanu-puistoon ja Pikku-Veskulle. Huomaan kaipaavani luonnon helmaan, joten jokainen pikkupusikko vetää puoleensa. Ensi viikonloppuna on muuten ihan pakko päästä oikeaan metsään eli maaseutu kutsuu.

Syksyn värit ja tuoksu hurmasivat, elleivät suorastaan humalluttaneet. Olin sen verran NLP päissäni, että jokaisessa lauseessani oli jotain ihanaa, kaunista, upeaa, mahtavaa, hurmaavaa tms. Kotimatkalla huomasin olevani rakastunut kaikkeen ja katselevani maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa. En voinut muuta kuin nauraa itselleni. Alan ymmärtää, miksi moni hullaantuu NLP:hen. Tosin voisivathan asiat olla huonomminkin. Vai olisiko epäkohtien näkeminen, katkeruus ja vihaaminen helpommin hyväksyttäviä tuntemuksia? No ainakin ne sopisivat paremmin suomalaisuuteen.

Onko onnellisuus ja elämän kauneus näin helppoa? Onko se hyväksyttävää vai siirryinkö suoraan hörhökastiin? Miten voi olla enää vakuuttava ja asiallinen, jos pää pyörii pilvissä? Kuinka pitkäikäinen tämä humala mahtaa olla ja seuraako sitä päätä kivistävä krapula? Ja haluanko enää palata entiseen? Ehkäpä vain luotan siihen, että elämä kantaa.

Mutta katsokaa nyt, miten kaunis luonto onkaan:

Kuin satukirjasta konsanaan

Viimeiset aurinkoiset päivät

Ihana Pikku-Vesku

Olisipa minullakin koira

t: elämästä hullaantunut <3