Kärsin eilen hillittömästä päänsärystä. Kun olin kärsinyt jomotuksesta useamman tunnin ja imaissut kahvit sekä lounaan koneella nököttäen pidin välitunnin. Kesken etäpäivän hönkäsin ulos puoleksi tunniksi, sehän on aivan se ja sama pidänkö taukoni sisällä vai ulkona. Alussa kävelin säädyllisesti ja aikuismaisesti, mutta yhtäkkiä huomasin hyppiväni kiveltä toiselle. Pari kertaa tasapainoilin yhdellä jalalla, kallistin itseni vaakatasoon ja levitin kädet siiviksi. Sitten aloin liikkua etenemällä kivien, kantojen tai juurien päältä, aivan kuin lapsena. Oletko itse leikkinyt tätä kivi-kanto-juuret -leikkiä?
Puolen tunnin leikkihetki ja raitis ilma tekivät ihmeitä. Hillitön jomotus tosin jatkui, mutta piristyin kummasti. Eikä haitannut yhtään, vaikka yksittäinen koiranulkoiluttaja katsoi kieroon. Saattaa olla, että palaan pian lähimetsääni leikkimään, koska se oli niin kivaa. Elämä on liian usein vakavaa, että sen kustannuksella pitäisikin leikitellä. Tämä on muutenkin juuri se aika, jolloin jokaisen pitäisi mennä metsään tai ainakin puistoon. Syksy on siinä mielessä mahtava keksintö, että luonto värjää maisemat uusiksi.
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti