Facebook lakko

Nyt, kun lakkoilu on in päätin itsekin kokeilla sitä Facebookin suhteen. Perjantaiaamuna tsekkasin tilini ja taisin jopa vähän tykkäillä ja kommentoidakin. Sitten sen enempää miettimättä päätin kirjautua tililleni vasta maanantaina. Tosin olen päivittänyt kissani Facebookin eilen ja postannut pari blogikirjoitusta, jolloin näen vilaukselta profiilini. En ole kuitenkaan pysähtynyt lukemaan mitään ja eilenkin ihmettelin, miten ilmoituksia oli paljon. Todennäköisesti pärjään varsin hyvin ilman suurempaa tietoa niiden sisällöstä. Ainoa, mikä jäi kaivertamaan oli joku pilatesmahdollisuus boxilla, mutta lakkoani kunnioittaen kielsin itseltäni sen lukemisen.

Myönnettäköön, että olen usein hieman naureskellut ihmisten somepaastoille. Olen ylemmyydentunnoissani ajatellut, että some ei määrittele minua eikä ole minulle ongelma. Vasta, kun aloin rajoittaa Facebookin käyttöäni eli vähensin häpeällisen monet kirjautumiset vain muutamaan per päivä, alkoivat silmäni aueta. Huomasin läsnäolon parantuvan ja jotenkin rauhoitun. Puhelin ei enää määrää tahtia samalla tavalla kuin ennen. Aina, kun olen rikkonut sääntöjäni huomaan kärsiväni seurauksista. Olisikohan tässäkin vähemmän loppupelissä enemmän.

Viimeinen pisara taisi olla tämä lakkovouhotus, hallituksen kritisointi ja pakolaisten pelkääminen. En halua kääntää selkääni ongelmille, mutten jaksa myöskään velloa niissä. Vihapuheet eivät johda mihinkään ja naivisti uskon asioiden muuttuvan hyvällä eikä pahalla sekä teoilla. Tosin samoihin keskusteluihin törmää kaupungilla eli asiasta on turha syytellä vain sosiaalista mediaa. Viime maanantainen lounashetkeni keskustassa sai pääni humisemaan. Ja mitä tulee päähäni, se on selvästi herkistynyt ja kyllästynyt negatiivisuuteen.

Miten tämä viikonloppu on sitten vaikuttanut? Instagramiin olen toki postannut kuvia, mutta kirjautumismäärät ovat hallussa (ainakin uskottelen niin)...kuvien määrä taas ei. Tosin käytän muokattuja kuvia blogissani ja kuvat tuntuvat niin kauniilta, että niiden jakamatta jättäminen tuntuisi kurjalta. Voihan se olla, että jonkin ajan päästä määrittelen rajat myös instailuun, jos pystyn. Niin ja Twitteröinkin vähän, mutta se ei tunnu samalta kuin naamakirja. Olen siis soveltanut lakkoa aavistuksen kyseenalaisesti, mutta kyseessähän on nimensä mukaisesti vain Facebook lakko.

Tuntuu siltä, että läsnäoloni on parantunut. En hapuile puhelinta jatkuvasti vaan olen. Mieli tuntuu tyyneltä, olen vain tässä. Aivan kuin viikonloppuun mahtuisi normaalia enemmän sisältöä. Olen jo aiemmin luopunut pakkomielteisestä Facebookin kyttäyksestä heti herättyäni ja juuri ennen nukkumaanmenoa. Mutta se päivän rytmittyminen somen mukaan tuntuu nyt hieman hassulta. Ehkäpä voisin tehdä tästä toistuvan tavan.

Luin mielenkiintoisen artikkelin hidastaelamaa.fi-sivustolla 33 päivän pituisesta sometauosta. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa ja tuolta löytyy muutenkin hyviä juttuja elämästä, onnellisuudesta ja hidastamisesta. Juuri nyt tuo sivusto ja arvomaailmani tuntuvat kohtaavan, joten olen innolla ahminut sen sisältöä.

Joskus on hyvä kyseenalaistaa omia tapojaan, mielipiteitään ja käyttäytymistään. Mikä on järkevää, mitä tulisi harkita ja mitä muuttaa. Jos kaipaa muutosta on turha jatkaa samoilla poluilla. Pienikin asia voi olla ratkaiseva askel ja lyhytkin kokeilu voi avata silmiä. 

Rentouttavaa sunnuntaita,

Virpi