Pohdin erään kollegani kanssa, miten moni onkaan ajautunut negatiiviseen kierteeseen. Miksi on ok pilata kaverinkin päivä ja loukkaantua jos joku yrittää pitää fiilistä yllä. Miksi pahaa oloa oksennetaan kaikkialla? Ja miten raskasta tuollainen elämä mahtaakaan olla? Yksissä tuumin päätimme jatkaa taistelua positiivisuuden puolesta ja jatkaa valitsemallamme tiellä. Kiitos Jarille mukavasta juttutuokiosta.
Kotiin päästyäni pohdin yhtä NLP:n perusajatusta tämän aiheen tiimoilta. Sen mukaan, kaiken käyttäytymisen takana on myönteinen tarkoitus. Eli kaikella tällä vellovalla pahoinvoinnillakin on tarkoituksensa ja vielä hyvä sellainen. Mahtaisi muuten pessimisti polttaa päreensä, jos toteaisi, että "Voi rakas, tuon sinunkin kiukuttelun tarkoitus on positiivinen". Nähtäisiinpä sekin päivä, kun pessimisti pettyy :)
Tavallaan kamppailen tuota ajatusta vastaan, koska voiko paha ollakin hyvä? Kiukuttelun tarkoitus on helpottaa kiukuttelijan oloa, mutta harvoinhan se onnistuu. Kollegan moittimisella harmittelemme sitä, ettei asiat hoidu tai pelkäämme totuuden unohtuvan, mutta asioiden korjaamisen sijaan puhumme selän takana pahaa. Väkivaltaankin voi turvautua suojellakseen itseään, mutta liian usein siihen turvaudutaan syyttä. Ymmärrän sen hyvän tarkoituksen näin, mutten silti halua täysin ostaa selitystä.
Jos minä saisin päättää pitäisi valituksellakin olla rajansa. Lyhyen urputuksen jälkeen pitäisi kertoa parannusehdotus ja keskittyä asioiden korjaamiseen. Niin ja maailmassa pitäisi olla enemmän kissakuvia, sillä niitä katsoessa ei voi olla pahalla tuulella. Olen onnekas, koska kotonani asuu tuo kuvan herra keimailja ja meillä vietetään kissanpäiviä joka ikinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti