perjantai 27. toukokuuta 2016

Unettomuuden kirot

Luojan kiitos se on perjantai ja viikonloppu! Edellinen viikonloppu meni sairastaessa ja nukkuessa. Käytännössä nukuin 80 % ajasta ja onnistuin torpedoimaan unirytmini. Tosin en pysynyt hereilläkään, joten asialle ei mahtanut mitään. Viikko on ollutkin superrankka, sillä yöunet ovat vaihdelleet 3,5-6 tunnin välillä. Tämä lienee normiarvo pikkulapsiperheissä, mutta pitkien yöunien (ja päiväunien) nimeen vannovalle sinkkunaiselle ihan too much. Sanoisinko sietämätöntä!

Olen ollut päivät kuin humiseva harju. Unen puute on tuntunut koko kropassa...päästä varpaisiin. Töissä on pitänyt hellittää tuntuvasti ja onneksi pystyin tekemään pari iisimpää päivää. Treenit vaihtuivat kevyisiin kävelylenkkeihin, ettei vain iskisi jälkitauteja tai tulisi takapakkia. Aineenvaihdunta on sekaisin, ajatus ei kulje, kaikenlainen luomistyö on mahdotonta, keskittyminen tekee tiukkaa, poden pahoinvointia, kroppa meinaa nostaa lämpöjä ja voisin ahmia ruokaa tolkuttoman paljon. Täytyy ihan ihmetellä niitä, jotka laiminlyövät uniaan jatkuvasti. Siis niinku miks ellei oo pakko?

Mikäs näissä maisemissa on vähän väsyneenäkin tallustella <3

Keho varmasti turtuu, jos unta laiminlyö pitkään. Kropan avunpyyntöjä ei enää huomaa, eikä tajuakaan miten isoissa ongelmissa onkaan. Ja pitkään jatkuneen epätasapainon korjaaminen voi viedä tuplaten aikaa. Etenkin ne, joilla on haaveissa karistaa kilo tai kaksi lanteilta...herätkää! Tai siis nukkukaa. Unen puute hidastaa aineenvaihduntaa ja altistaa repsahduksille. Kivijalka elämänmuutokselle on siis valmiiksi sortumispisteessä. Aloita siis laihdutus pitkistä yöunista rankan liikuntasession sijaan.

Viikonlopun missioni on levätä, ladata akkuja ja nukkua! Ei kiitos herätyskellolle ja aikatauluille. Tervetuloa tuntikausien sohvalorvinta ja kokovartalo hidastelu. Toisaalta se ei taida poiketa juurikaan normaalista viikonloppuagendastani. Saas nähdä, mitä tässä tekisi kalenteriin merkityille menoille, niihin ei oikein olisi virtaa.

Psst muista ladata akkusi!
-Virpi

Ja töihin mennessä voi valita vihreän maisemareitin :)

Ei kommentteja: