torstai 26. toukokuuta 2016

Miksi liikkuisin?

Vuosien varrella olen pohdiskellut pääni puhki hyvinvointia, tarvetta liikkua, näyttää hyvältä ja laihtua. Ehkäpä iän mukanaan tuoman viisauden (?), varmuuden ja rentouden myötä olen oppinut, että hyvinvointi ei ole kiloista kiinni. Oikeastaan välttelen vaakaa varsin tehokkaasti nykyisin. En halua määritellä arvoani kiloissa. Eikä liikuntamotivaationi ole enää yhtä kuin halua laihtua (sitä se on varsin pitkään ollut). Ehkäpä juuri siksi netistä bongaamani kuva kolahti, harmi ettei selvinnyt, kuka tämän takana on...kunnia hänelle :)


Äkkiseltään voisi ajatella, että tuo on vitsi. Ja voihan se joillekin ollakin, mutta mielestäni siihen sisältyy aikamoisia viisauksia. Nykyaikana kaikki ovat kovin tyytymättömiä itseensä ja kroppaansa, ihan kuin niin kuuluisi ollakin. Tyytyväisyys on tyhmyyttä, sokeutta tai sitten ylimielisyyttä. Sitä on kokonaisvaltaisen huono, jos peilistä ei kurkista fitnessmalli. Ja fitnesmallilookissa sitä onneton onkin, kun pelkää jokaista suupalaa. Kilopettymyksen rinnalla oma persoona jää täysin jalkoihin. Sitä onkin luuseri, eikä sillä omalla pääomalla ole mitään merkitystä. Mutta eihän se voi mennä niin!

Todellinen hyvinvointi tulee sisältä. Yksikään menetetty kilo ei tuo todellista onnea. Tyytyväisyys elämään ja itseensä ei tule täydellisen takapuolen avulla. Ja jos ainoa syy liikkua on laihuus menettää matkan ja mahdollisuuden nauttia maisemista. Hankin muutama viikko sitten Polarin m400 aktiivisuuskellon. Se analysoi untani, laskee askeliani, kehottaa liikkumaan, mittaa etäisyyksiä ja syynää sykkeitä. Olen saanut aivan uuden syyn liikkua, nimittäin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämisen, varsinaisia kuntoliikuntamääriä en aio lisätä.

Pyrin kävelemään paljon ja kalorinkulutuksen, sykkeiden tai laihdutuspohdintojen sijaan mietin hyvinvointiani. On ollut ihan uudenlaista liikkua liikkumisen, eikä aina vain kuntoilun takia (laihduttamisesta puhumattakaan). No tuleehan siinä kuntoiluakin, mutta matalilla sykkeillä liikkuminen on ihanan rentoa. Siitä on suorittaminen kaukana, suorastaan valovuosien päässä. Ja kuten tuossa kuvassakin todetaan, kannattaa liikkua oikean pään takia. 

-Virpi



Ei kommentteja: