Arkiaktiivisuudesta

Olen paljon pohtinut omaa arkiaktiivisuuttani, vai pitäisikö sanoa passiivisuutta? Siirryttyäni nykyise tehtävään on työpäivien istumisosuus noussut radikaalisti. Etäpäivinä teen liikkumattomuudesta taidetta, kun pysyttelen koneen äärellä jopa kymmenen tuntia ja lähes liikkumattomana. Lounaskin on helppo syödä työn ohessa ja ainoa syy jaloitella on vessahätä...ei hyvä.

Tältä se näyttää

Jos päivä venyy pitkäksi olen lopetettuani täysin puhki. Sitten onkin helppo siirtyä pöydän äärestä sohvalle ja huitasta tirsat. Siinä sitä on kroppa ihmeissään, kun aktiivisuustaso on nolla ellei jopa täysin miinuksella. Ja kyllähän sen näkee kropasta, että liikettä on paikoin todella vähän. Kyllä olisi entisajan ihmiset kummissaan jos olisivat moista tupajumitusta seuraamassa. Tässähän ihan hävettää :(

Hampun tyylinäyte sohvapäikkäreistä

Olen jotenkin luisunut siihen pisteeseen, että liikun vain kuntoillessani. Sehän ei ole missään nimessä hyväksi ja arkiaktiivisuuden laiminlyönti kostautuu jossain vaiheessa. On niin helppo hurauttaa paikasta A paikkaan B autolla. Kävely on niin hidasta ja entäs jos tulee vaikka hiki? Sehän olisi ihan karmaisevaa. Olen myös vakuuttunut siitä, että huonojen tapojeni johdosta rasva kertyy tiettyihin kohtiin kehossani. On myös äärimmäisen vaikeata saada ongelmakohtiin muutosta. Pelkkä ruokavalio ja muutama tunti liikuntaa viikossa ei näillä kilometreillä enää tepsikään. 

Askel askeleelta eteenpäin

Nyt kevään kunniaksi olen päättänyt ottaa ryhtiliikkeen ja koulia itseäni paremmaksi ihmiseksi. Seuraan puhelimen terveysappsia, joka mittaa päivittäiset kilometrit, askeleet ja kiivetyt portaat, yllättävän motivoivaa muuten. Olen yrittänyt hoitaa pikkuasioita kävellen ja hylkään jo nyt varsin usein auton kotipihaan. Portaitakin tulee taisteltua säännöllisen epäsäännöllisesti ylös asti enkä pomppaa automaattisesti hissiin. Olen huomannut kävelyyn käytetyn ajan olevan monestikin vain pieni paha. Mitä enemmän pistää tassua toisen eteen, sitä helpompi on arvioida matkaan kuluvaa aikaa. Eilen tein suorastaan historiaa kävellessäni treeneihin. Se tuntui melkeinpä pakolliselta vedolta yhdeksän tunnin etäpäivätörötyksen jälkeen. Matkaan meni reilut puolitoista tuntia eli ihan joka päivä ei moiseen urotyöhön ehdi, mutta jospa nyt joskus toistekin. Ja onhan se hassua mennä liikkumaan siten, että matkat mennään aina mahdollisimman helpolla tavalla.

On hyvä välillä ravistella omia tapoja ja tottumuksia. Mistä kohdasta olisi helpointa viilata nykyistä uuteen uskoon ja astetta paremmaksi? Mitä pieni aktiivisuustason lisääminen voisi merkitä ja kuinka sen pystyisi toteuttamaan? Oletko sinäkin juuttunut työpisteelle vai sohvalle? Mikä olisi se sun juttu oman hyvinvoinnin edistämiseksi? Ja hei ootko huomannut, että fillarikelit on parhaimmillaan just nyt!

-Virpi passiivinen liikkuja