maanantai 16. toukokuuta 2016

Järkevä ostoskori

Oletko ikinä miettinyt, miten iso merkitys sillä on, millaisella mielellä menet kauppaan? Sanoisinko, että valtava, ainakin omalla kohdallani! Lauantaina menin kauppaan väsyneenä, nälkäisenä ja litimärkänä, kiitos Suomen kesän ja golfin. Lopputuloksena kannon kotiini 2 täytettyä croissanttia (Lidlin paistopiste on välillä niin paha), pakastepizzan, suklaavanukkaan ja jugurttijäätelöä. Noh ihan kaikkea en kyllä vetänyt sen illan aikana, mutta joo ei kovin mahtavia valintoja.

Sunnuntaina uusi yritys. Tällä kertaa mukana oli ensinnäkin ostoslista, jota muuten suosittelen kaikille. Takana oli kevyt rappustreeni ja siskon kokkaama lounas eli kokonaisvaltaisen hyvä olo. Ostoskorini oli värien ilotulitusta ja huokui hyviä valintoja. Kun latasin hankintani pöydälle silmä suorastaan lepäsi. Tällä viikolla syödään siis monipuolisesti kasviksia, protskut tulevat kananmunista, pavuista, kikherneitä ja kalasta.

Täytyy muuten todeta, että tähän aikaan vuodesta värikäs ostoskori ei ole hinnalla pilattu. Lidlissä oli paljon hyviä tarjouksia vihannesosastolla ja taisin hyödyntää ne kaikki. Tiedä sitten, mitä kivaa näistä viikon aikana loihtisi :)


Viisaiden valintojen viikkoa sinullekin,
-Virpi

Ei kommentteja: