Rennosti kiireessä

Loman jälkeinen arki on ollut mukavan leppoisaa, sellaista tyyntä myrskyn edellä. On ollut aikaa istahtaa kahville ilman minuuttiaikataulua, jutella kollegoiden kanssa niitä näitä, ottaa rennosti ja mikä parasta ajatella. Koska työn alla on juurikin pohdintaa vaativia juttuja, olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Kun kiire ei kurista kurkkua ja on kaikin puolin helppo hengittää, jää luovuudellekin tilaa. 

Tehokkuuden näkökulmasta pieni kiire on kaikkein otollisin olotila, mutta sen mukanaan tuomaa stressiä ja kokovartalokireyttä en kaipaa tippaakaan. Olen pohtinut, kuinka tämän rentouden voisi säilyttää myös vauhdin kiristyttyä äärimmäisyyksiin, vauhtisokeus kun taitaa kuulua olennaisesti työnkuvaan. Ja voin ihan rehellisesti myöntää, että stressitilanteessa en ole mikään ruusunnuppu. Tietyn pisteen ylityttyä olen kaikkea muuta eli takakireä riivinrauta, jonka suusta ei kauniita sanoja kajahda. Kaiken maailman suvaitsevaisuus, avarakatseisuus ja kompromissihalukkuuskin loistavat silloin poissaolollaan...positiivisuudesta puhumattakaan.

Miksi kiireen keskellä ei osaakaan pysähtyä? Juuri silloin, kun pitäisi hetkeksi irrottaa, tarraakin entistä tiukemmin kiinni. Jokainen tietää, että silloin luovuudesta on turha puhuakaan. Miksi kiireinen ei voi olla rauhallinen, vai voiko? Että siinäpä pala purtavaksi :)

-Virpi

Hampun tyylinäyte kertaa kolme rentoudesta