Aikamatka entiseen elämään

Aika tarkasti yhdeksän vuotta sitten muutin Lappeenrannasta Lahteen. Neljä vuotta Etelä-Karjalassa tuntuu nyt kuin unelta...eikä kovin hyvältä sellaiselta sanoisinko painajaiselta. Noihin vuosiin mahtuu toki paljon hyviä muistoja, mutta olen onnellinen, että se on mennyttä, eikä ikinä enää palaa (tiedetään koskaan ei saisi sanoa koskaan). Tiedän kuuluvani tänne ja lahtelainen mentaliteetti juroine ihmisineen sopii mun pirtaan, olenhan sellainen jurottaja itsekin.

Viikonloppuna tuli tehtyä aikamatka entiseen. Reissattiin nimittäin porukalla kannustamaan meidän treenikaveria Elliä Karjalan kovin CrossFit-kisaan vanhaan kotikaupunkiini. Se tulvi kaukaisia muistoja, jotka tekivät hieman ristiriitaiset tunnelmat, hyvässä ja pahassa. Paikat näyttivät etäisesti tutuilta, mutta sittenkin niin vierailta, en enää kuulunut sinne enkä haluaisikaan. Etenkin pikainen tapaaminen vanhan kollegan kanssa ja vanhojen muistelu tuntui melkein epärealistiselta.

Se olin minä, tunnistan itseni niistä takaumista, mutta tänään olen aivan kuin eri ihminen. Olen kai kasvanut aikuiseksi, oppinut elämästä ja itsestäni, seison tukevasti molemmilla jaloillani enkä murehdi turhia (no joskus murehdin, mutta aika harvoin). Ainoat asiat, joita satunnaisesti kaipaan ovat satama, lihikset ja vanhat tutut. Muuten pidän elämästäni sellaisena kuin se on ja vartaloni kiittelee, ettei lihiksiä syödä kovin usein. Koti tuntuu kodilta, työ on kuin unelma, kaupunki täynnä ystäviä ja se tunne siitä, että on oikeassa paikassa. 

Tiplavety eli lihis kahdella munalla, kinkulla ja kaikilla mausteilla

Kaunis satama ala Lappeenranta

Kisaturistit Kimpisessä - go Elli go!

Kauas pilvet karkaa...minä en

Vaikka paluu menneisyyteen sai melkeinpä voimaan pahoin, tunsin kiitollisuutta. Ajatelkaapa jos kaipaisi entistä ja eläisi menneisyydessä. Se olisi surullista, sillä elämä on tässä ja nyt. Mennyt on aina osa meitä, mutta se ei saa sanella mitä teemme tai ajattelemme tänään. Se kulkee varjonomaisesti mukana, eikä siihen kuulu kiinnittää sen suurempaa huomiota. Fokus pitäisi olla nykyhetkessä eikä myöskään liiaksi tulevassa. Ja juuri nyt tämä hetki on parasta, mitä minulla on.

-Virpi