Heiluin itsekseni kuin heinämies ja pohdin miten olen läsnä vaikkapa töissä tai ystävän kanssa jutellessa. Vastaus: suhteellisen huonosti. Tuntui pahalta, että minusta on tullut tällainen ajattelematon p*skiainen, pahoittelen sanavalintaani, mutta se tuntuu tässä kohtaa perustellulta. Suurin syy taitaa olla älypuhelinkulttuuri, joka antaa paljon mahdollisuuksia, jos ote joskus herpaantuu. Ja kun sille antaa pikkusormen niin sehän on kahminut koko käsivarren, ainakin minun tapauksessani.
Olen hieman naureskellut monien tuttujeni somepaastoille ja puolustellut omaa Facebook, Twitter ja Instagram addiktiotani. Kevään ja kesän aikana olen toki tajunnut, että Instagramin suhteen tulee oltua turhankin aktiivinen ja paikoin häpeillytkin postaustahtiani. Noiden muiden kanavien suhteen olen enimmäkseen selailia, mutta hämmästyttävän usein online, ihan kuin elämä olisi vain verkossa. Ja eihän se ole, elämä verkossa on sitä paitsi hieman epätosi. Kuten olen usein sanonut, some on aikuisten hiekkalaatikko ja mä olen paukutellut hiekkakakkuja turhankin aktiivisesti...soo soo!
Vaikka eilinen päätön hillunta avasi silmäni lopullisesti, olen jo ryhtynyt toimeen. Olen asettanut itselleni rajoja sosiaalisen median käyttöön. Ennen sovellukset olivat aina päällä eli pelkkä hipaisu ja tiesin missä mennään. Nyt loggaudun niistä pois ja jos tahtomattani (olen huomannut, että se on melkeinpä tiedostamatonta) havittelen vaikkapa Facebookin kuvaketta en pääsekään selaamaan maailman jonninjoutavuuksia. Saan nykyisin tsekata päivän "polttavimmat" muutaman kerran päivässä eli aamulla, lounasaikaan, töistä tultua ja illalla. Pieniä poikkeuksia toki sallitaan eli ei tää nyt täysin tiukkapipoista ole.
Ainakin töissä ja monissa sosiaalisissa tilanteissa tämä on jo hieman rauhoittanut käytöstäni, osaan olla jo hetkittäin ihan vaan siinä. Eilen selvisin tosi pitkään ilman Facebookia, kun olin treenikaverin synttäreillä. En tuntenut paikalta muita, joten olisi ollut varmaan vaikea verkostoitua jos sosiaalinen media olisi vienyt huomioni. Postasinkin vain yhden kuvan Instaan ja sekin siinä alkumetreillä, kun oli päästy suppailemaan. Ja hei pärjäsin vallan mainiosti! Monella muulla tuntui tekevän paikoin tiukkaa ja puhelimet olivat usein keskiössä.
Mitä mun luurin kuva-aarteista ei löydy?
Varmaan moni läheinen on kokenut kännykkäriippuvuuteni loukkaavana. Sometuksen lisäksi selaan nettiä ja tiettyjä sivuja melkein pakkomielteisesti. Isäni kysyi kerran, "Pärjäisitkö ilman tuota puhelinta?". Yritän siis rajoittaa kaikkea tätä älykkyyttä eli täydellistä älyttömyyttä. En halua elää elämääni tajuamatta, etten ollut siinä oikein itsekään läsnä. Niitä kuvia aion kyllä räpsiä jatkossakin, mutta ehkä niitä ei tarvitse aina jakaa koko maailmalle...ehkäpä joka toinen riittää :)
Vaikka oma kokeiluni on kestänyt vasta reilun viikon, olen kokenut sen vapauttavana. Paljon on toki tehtävää, mutta oikealla tiellä kuitenkin. Ja sekin on kivaa, että kirjautuessaan "sosiaalisiin" medioihin, alan muuten kyseenalaistamaan onko se niin sosiaalinen vai ennemminkin epäsosiaalinen, sieltä löytyy paljon kaikkea. Enää en plärää samoja juttuja lukemattomia kertoja. Joskus en jaksa edes katsoa loppuun asti kaikkia uutisia.
Tästä pienimuotoisesta heräämisestä huolimatta puolustan sosiaalista mediaa monessa kohdassa. Siitä on ollut paljon iloa ja monesti hyötyäkin. Sen avulla törmää vanhoihin ystäviin, uusien tuttavuuksien solmiminen on helppoa ja voi myydä, ostaa, löytää ja vaikkapa mitä. Ja onhan se kiva, paikoin tosi hauskakin ja sen kautta voi laitella kuulumisia pilke silmäkulmassa. Messengerillä taas on helppo viestiä ja sopia vaikkapa isomman porukan tapaamisia. Mutta kohtuus kaikessa eikös niin?
Jos jonkun haluaisin kitkeä pois on se, kun ihmiset kohtaavat ja jokainen räplää puhelinta keskustelun sijaan. Mennään yhdessä kahville, mutta keskiössä onkin luuri eikä ne muut ihmiset. On niin koomista, kun lounastauolla puhutaan muille puhelimien takaa ja puhe katkeilee, kun huomio kiinnittyy enemmän verkkoon kuin niihin fyysisesti läsnäoleviin. Mutta ehkäpä maailma muuttuu pikku hiljaa tai ainakin yksi kerrallaan.
Ole siis läsnä, itsellesi ja muille <3
Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti