keskiviikko 26. elokuuta 2015

Aarrekartan johdattamalla tiellä

Noin puoli vuotta sitten askartelimme parin ystäväni kanssa aarrekartat. Hetken aikaa olin hyvin vakuuttunut omastani ja palasin siihen jatkuvasti. Uutuudenviehätyksen kadottua kartta unohtui vaatekaapin uumeniin. Viikkosiivouksen yhteydessä kaivoin sen esiin lauantaina ja katsoin sitä uusin silmin, yllättyen näkemästäni. Aarrekarttahan tehdään leikkaamalla lehdistä kuvia ja tekstejä, jotka liimataan kartongille. Omani syntyi yllättävän helposti, kuin itsestään. Olin lopputulokseen tyytyväinen ja uskoin sen johdattavat minua eteenpäin, oikeaan suuntaan.

Alku vuodesta en ymmärtänyt mitä tietyt kohdat tarkoittivat, nyt niiden merkitys on yllättäin itsestään selvää. Arviolta puolet kartan sisällöstä oli muuttunut todeksi mm. New Yorkin lennot on ostettu (nehän löytyivät yllättäen heti kartan valmistuttua) ja H-hetki koittaa päivälleen kahden kuukauden päästä. Osa taas näyttää vielä kovin kaukaisilta, mutta yksikään ei tunnu mahdottomalta. Olen ehkäpä alitajunnassani työstänyt listaamiani asioita ja kulkenut piirretämieni koordinaattien avulla eteenpäin.

Kartan valmistuttua luulin, ettei siinä ole tippaakaan työasioita. Oletin sen koskevan vain vapaa-aikaani, mutta eihän se niin mennyt. Se on antanut minulle rohkeutta tavoitella uusia ulottuvuuksia monessakin kohdassa. Olen toteuttanut unelmani saatuani kesällä DiSC kouluttajan sertifikaatin (eräänlainen persoonallisuustesti) ja tänään vedin ensimmäisen purkuvalmennuksen, vähän muuten jänskätti. Rakennan yhä syksyllä alkavaa valmennuskiertuetta, jossa astun uusille urille. Ja reilun viikon kuluttua aloitan pitkään harkitsemani NLP opinnot. Kuten sanottua toiveilla on tapana toteutua eli mieti, mitä elämältäsi toivot!



Tuntuu, että otan haasteita vastaan jopa tyhmän rohkeasti. Heikkoina hetkinä epäilys kalvaa mieltä ja mietin osaankohan, entä jos epäonnistun ja mitähän tästäkin tulee. Sitten unohdan moiset ja kannustan itseäni eteenpäin ja ihailen sitä intoa, millä jatkan eteenpäin. Siis ihan totta minä kannustan itseäni, en sorru vähättelyyn ja tykkään itsestäni. Oikeastaan odotan uteliaasti ja malttamattomana, mihin tie viekään. 

Avainsanat, jotka karttaani ovat eksyneet ja joihin viittaan ovat:
- Rohkeasti uuteen!
- Päätä mitä haluat tehdä
- Fiilistely sallittu
- "Muutos kannattaa"
- Voi hyvin
- NLP

Moni voi pitää aarrekarttaa hörhöilynä ja hei ihan vapaasti, olen ylpeästi hörhö. Ei kai sillä ole merkitystä, mikä on se keino, joka vie eteenpäin. Tärkeintä on kuitenkin se, että kuuntele sydäntään, tavoittelee unelmiaan ja nauttii siitä mitä tekee. Elämä on tässä ja nyt, joten otetaan siitä kaikki irti.

-Virpi

Ei kommentteja: