Kiire on ruma sana

Kiire on tämän päivän sana ja tuntuu, että kaikilla on kiire. Mitä kiireempi sitä parempi ja sitä hienompi ihminen...no ei todellakaan, ei ainakaan minun mielestäni. Tuntuu, että nykyisin työelämä on pelkkää kiirettä ja yksi sun toinenkin pönkittää itseään sen perusteella, kuinka kiireinen on. Kollega, joka ehtii vaihtamaan kuulumisia, ei hönkäile päättömästi ympäriinsä ja pitää työpäivät oikean pituisina ei varmaankaan tee työtään hyvin ja lusmuilee takuuvarmasti. Katsotaan sitä vielä varmuuden vuoksi kieroon, koska pakostihan se alisuorittaa. Aivan kuin paremmuuden mitta laskettaisiin saapuvien sähköpostien määrällä, joita on sitten kiire kommentoida ja kahlata läpi. Mitä enemmän palavereita, sitä parempi, kiireinen ihminen ei ehdi tauolle ja on salaa ylpeä siitä. Sama kiireen tunne seuraa työpaikalta kotiin ja on niin kiire, ettei ehdi liikkumaan, pitämään yhteyttä ystäviin eikä nukkua kunnollisia yöunia. Kiire on niin ruma sana, eikä se tee ketään paremmaksi vaan pikemmin kärttyisäksi.

NLP verkko-opintojen, itseni analysoinnin ja positiivisen ajattelun myötä olen lopullisesti kyllästynyt kiireeseen. Olen elänyt tarpeeksi kauan sen kahleissa ja nähnyt miten se minuun vaikuttaa, ei hyvällä tavalla. Vihdoinkin olen luopunut sankkarikulttuurista, liiallisen yrittämisen oravanpyörästä ja multitaskaamisesta. En yritä kiillottaa sädekehää pääni päällä haalimalla liikaa töitä, joita en ehdi tekemään ja joiden alle muserrun. Olen hyväksynyt sen, etten lue kaikkia sähköpostejani välittömästi, kukaan ei kuole ja jos jollain on kiire niin soittakoot. Tiedän senkin, että multitaskaaminen ei ole mahdollista, ei edes naisille, vaikka niin väitetään. Asiat on tehtävä yksi kerrallaan, turha sitä on hötkyillä kymmenen parissa samanaikaisesti, sillä kaaos vain vähentää tehokkuutta.

Minunkin kalenteri on täynnä eli ei ne työt ole minnekään kadonnut, enkä välttele projekteja, koska haluan olla kiireetön. Olen aikatauluttanut työni toukokuun loppuun asti eli peukaloiden pyörittämiselle ei ole aikaa. Kun töissä on kiire, kannattaa pitää tehtävälistat ojennuksessa ja merkattava yksi työ toisensa jälkeen tehdyksi. Jotta tiedän missä mennään, olen oppinut suunnittelemaan, priorisoimaan ja sanomaan ei. Merkkaan kaikki asiat yksityiskohtaisesti eli sähköinen kalenteri, paperikalenteri ja muistikirjani ovat täysin hallinnassa. Jos en pysty lupaamaan tarkkaa takarajaa en anna kohtuuttomia lupauksia, monien on kylläkin vaikea ymmärtää sitä. Tällä tavalla pidän lagat käsissäni ja säilytän hallinnan tunteen.

Jos on oppinut elämään suorituskulttuurissa ja vetämään itsensä piippuun on vaikea luopua kiireestä. Etenkin, jos tykkää työstään, haluaa tehdä asiat täydellisyyttä hipoen ja olla parempi kuin muut. Voi olla, että siihen tarvitsee ulkopuolisen asiantuntijan, joka avaa silmät. Voin sanoa näin, koska olen joutunut myöntämään faktat työpsykologin avustuksella. Vuosi sitten jaksamiseni oli kulunut loppuun, työ vei kaiken energiani ja vapaalla olin kuin nukkuneen rukous. Minut pakotettiin katsomaan totuutta silmiin, luopumaan hetkellisesti kaikesta suorittamisesta, jopa liikunta meni pannaan. Opin ymmärtämään, milloin olen tarpeeksi hyvä ja milloin olen tehnyt työni kunnolla. Pikkuhiljaa opettelin päästämään irti ylisuorittamisesta, opettelen sitä oikeastaan edelleen.

Uskoisitko, että vähemmän on enemmän? Sehän on usein ihan päinvastaista, mihin olemme oppineet. Haluamme mitata itseämme pitkällä tekemisten listalla ja vertaamme itseämme muihin projektien määriä ynnäämällä. Vuoden harjoittelun jälkeen voin vannoa tuon nimeen, vähemmän on oikeasti enemmän. Kun asiat tekee yksi kerrallaan ja pistää keskittymisen käsillä olevaan projektiin, on lopputulos palkitseva. On opittava, ettei maailmaa voi parantaa kerralla, se on tehtävä pieni pala kerrallaan. Turha myös huudella muihin pöytiin se riittää, että tekee omansa. Jos kaveri ei tee omiaan, se on hänen murheensa eikä sinun, turha sillä on liikaa stressata. Näillä keinoilla seuraavaan projektiin pääsee usein nopeammin käsiksi ja vaakakupissa on laadukkaampaa tekemistä, kuin silloin, kun yrittää tehdä kaiken kerralla.

Uusi tapani tehdä töitä tuntuu silti paikoin ahdistavalta ja paikoin mahtavalta. Kysyn välillä esimieheltäni teenkö tarpeeksi, toiminko väärin ja onko työpanokseni riittävä, niin syvälle vääristynyt työkulttuuri on sisälläni pesiytynyt. Poden siis syyllisyyttä, vaikka tiedän tekeväni oikein. Nykyisin pystyn pysähtymään kaaoksenkin vallitessa ja suhteuttamaan asiat oikealla tavalla. Ne ovat vain yksittäisiä asioita ja vanha klisee pitää paikkansa, asioilla on tapana järjestyä. Vain harvoin muserrun yksittäisten takaiskujen johdosta ja jätän työasiat työpaikalle lähtiessäni kotiin. Vaikka olen pakkomielteinen älypuhelimen orja, en lue sähköpostejani vapaalla. Yritän parhaani mukaan pitää työpäivät kahdeksan tunnin mittaisina ja päivän venyttäminen on vain poikkeus sääntöön. Ripottelen lomapäiviä säännöllisiin väleihin ja lataan akkujani rutiininomaisesti.

Työn vastapainoksi olen tehnyt muutamia periaatepäätöksiä. En vatvo työasioita vapaa-ajalla, koska silloin olisin työmoodissa, enkä pystyisi rentoutumaan (psykologin viisauksia). Tapaan joka viikko vähintään yhden ystäväni, sillä ystävät ovat tärkeintä, mitä minulla on. Vaikka haluan sitoutua työhöni, en halua mennä naimisiin sen kanssa, tämä on tietoinen valinta hyvinvoinnin tuplaamiseksi. Pidän tiukasti kiinni lounastauoista, kahvitauot tosin unohtuvat useinkin, mutta pikkuvikoja. Syön säännöllisesti työpäivän aikana ja jos palaveri sattuu ruoka-ajan kanssa päällekkäin varaan eväät koneen äärelle. Minä + nälkä olemme niin sietämätön yhtälö, että siitä ei seuraa muuta, kuin sanomista. Laukusta löytyy aina proteiinipatukoita pahimman kiukkunälän taltuttamiseksi.

Kun töissä on kiirettä pidän viikonloput väljinä. En halua, että kiire seuraa vapaa-ajalle, kunhan ehtii pakolliset siivoukset, kokkaukset, kahvitreffit, päiväunet ja pyykkäykset hoitaa niin hyvä. Viikonloppuina priorisoin päiväunia, koska ylimääräinen uni on luksusta. Uni on se helpoiten järkkyvä elementti ja sitä kehomme tarvitsevat stressaavissa tilanteissa normaalia enemmän. Kömmin arkisin usein yhdeksältä (joskus aikaisemminkin) nukkumaan, koska lepo on tärkeämpää kuin yksikään tv-ohjelma. Arvatenkin seuraan aika vähän tv-sarjoja eli turha kysellä niiden juonenkäänteistä.

Työkalenterin lisäksi pidän huolta, että viikkoihin mahtuu oikeanlaista säpinää eli liikuntaa. Tällä hetkellä tuo puoli on paletin helpoin osuus, sillä olen täysin hurahtanut CrossFitiin. Työmatkat, muut menot ja jaksamisen huomioiden aikatauluihin pitää sovittaa neljästä kuuteen treeniä. Kroppaa on hyvä kuormittaa eri tavoin ja siksi tämä laji onkin niin huippu, koska treenit vaihtelevat voimasta, ketteryyteen ja tekniikkaharjoittelusta hikispurtteihin. Liikunnan avulla veressä virtaa sopivasti endorfiineja, saa haastaa itseään hyvällä tavalla, istumiselle tulee oikeanlaista vastapainoa ja unen laatu paranee.

Pääsiäisenä keskityn kiireettömyyteen, jotta jaksan toukokuun loppuun asti. Vaikka kiire niminen hevonen pokkuroisi, aion pysyä tiukasti satulassa. Nappasin huhtikuun alkuun pari lomapäivää, jotta saan kunnon irtioton arjesta pyhien lisäksi. Olen viimepäivät tehnyt itselleni tärkeitä juttuja, paikoin hoitanut velvollisuuksia ja paikoin lorvinut päämäärättömästi. Katsotaanpa miltä kiireettömän ihana eilinen lomapäiväni näytti kuvina:

Vuoden eka intervallitreeni, teemalla hiki tekee hyvää

Pääsiäisen pakollinen lammasateria, kiireetön ruokahetki hyvän ystävän kanssa

Varastot täyteen, jos tekee mieli ottaa lasi punaista, niin mulla on aina plan b

Kukkia ja kissoja...toimii aina

Mitä siis haluan tällä paatoksellani sanoa? Haluan sanoa sen, että muistaisit pitää itsestäsi huolta, ettei kiire saa sinusta niskalenkkiotetta. Järjestä elämääsi sopivasti kiireettömyyttä, mieti mikä on oikeasti tärkeätä ja pidä huolta itsestäsi. Loppujen lopuksi sinä olet ainoa, joka on kiinnostunut juuri sinun hyvinvoinnistasi. Olet ainoa asia elämässäsi, joka kulkee vierelläsi viimeiseen hengenvetoon asti. Kuuntele itseäsi, ole itsellesi armollinen ja muista, että kiire ei määrittele sinua. Olet ansainnut muutakin kuin kiireettä <3

-Virpi