Kun kroppa sanoo stop ja käsillä tekemisen taito

Taisin parilla sanalla vihjata viikonlopun kirjoituksissa, että olen vähän väsynyt. Se vähän oli kaunistelua, totuus oli se, että energiatasot tyhjenivät yhtäkkiä nollille, ehkä jopa pakkasen puolelle. Maanantaiaamuna herätessä tuntui, että olin yön aikana menettänyt loputkin voimani. Pää tyhjyyttä kaiken seisoin keittiössä ja ihmettelin miten aamulla voi olla väsyneempi kuin illalla, välissä oli kuitenkin lähes kahdeksan tunnin yöunet. Päällä totaalinen kooma ja muitakin oireita (koko sairaskertomustani en kuitenkaan avaa), mutta töihin oli silti päästävä...en oikein tiedä vieläkään miksi.

Vilttiketjussa

Esimieheni yritti pakottaa kotiin, mutta vasta pienen työkokeilun jälkeen annoin luovutusvoiton. Kotona kömmin viimeisillä voimillani nukkumaan ja kolmen tunnin koomauksen jälkeen mietin mikä maa, mikä valuutta. Keräsin voimia apteekki-/kauppareissuun ja pienen lämmön sekä pahoinvoinnin saattelemana meinasin pökertyä matkallani. Mikä siinä on aina niin vaikeaa ymmärtää, että kropan sanoessa stop pitää ihan oikeasti jättää kaikki muu? Vaikka kuinka yritän tehdä oikein törmään tähän samaan kerta toisensa jälkeen. Tuskin opin tästäkään yhtään mitään. Onneksi kehoni on päätä viisaampi ja se tekee lopulta päätökset puolestani.

Uusi kori huiveille

Kiitos myös esimiehelleni, joka tietää kuinka meidän työ välillä polttaa loppuun. Yhteistuumin sovimme jo maanantaina, että lepään vähintään yhden päivän. Tiistaina kello menetti merkityksensä ja kiire oli täysin tuntematon käsite. Koska olen tottunut tekemään jotain paikkasin tylsyyttäni kaivamalla muutaman kuukauden nurkissa lojuneet virkkausohjeet esille. Olin siis maaliskuussa innostunut matonkudevirkkauksista, mutta onnistunut vain purkamaan jokaisen tuotoksen, koska yksikään lopputulos ei miellyttänyt tarpeeksi. Nyt oli aikaa keskittyä puhdetöihin 110 %:sti.

Uusi matto eteiseen

Nyt parin päivän lorvimisen ja nukkumisen jälkeen eteiseni maaliskuussa aloitettu facelift on vihdoinkin valmis. Loppusilaus vaati pari uutta mattoa, yhden Jukka palmun ja mun ihan itse värkätyt virkkaukset. Olen tähän kaikin puolin tyytyväinen ja käsillä tekeminen oli pitkästä aikaa palkitsevaa. Lopputulokset eivät ole aivan yksi yhteen ohjekirjan kanssa, mutta ei haittaa. Mainittakoon, että poden jo nyt pahaa mökkihöperyyttä, tämä tauti etenee varsin nopeasti ja tilaani pahentaa seinät kaatuvat päälleni -syndrooma. Kärsin myös jonkinlaisesta halipulasta, johon kissani vastasi puremalla eli saikuttelu on tehnyt tehtävänsä. Kolikon kääntöpuolena on se, että voimatasot alkavat olla lähellä normaalia (pienet sille, uni rules), tänään on ensimmäinen kuumeeton päivä ja muutkin oireet ovat enää kaukainen muisto. Huomenna olen taas entistä ehompi ja valmiina tekemään näyttävän paluun arkeen :)

Ja koko komeus

Jos joku muuten kiinnostuu virkkaamaan niin ohjeet ovat Molla Millsin kirjasta Virkkuri. Opus on suht helppolukuinen ja perussilmukat on myös neuvottu kuvien kera. Kyseinen kirja on ollut ystävältä lainassa ja voisin vielä tovin jatkaa lainausta, sillä tuo koukuttaminen on yllättävän koukuttavaa. Harmi vaan, että matonkude loppui kesken niin toistaiseksi luomukseni ovat tässä.