Voihan jännitys!

En pidä itseäni minään superjännittäjänä, mutta uusien asioiden äärellä se iskee, aina ja joka kerta. Tänään koitti se päivä, kun palasin koulun penkille, peräti parin kurssin verran. Illalla ei tullut uni, yöllä näin pelonsekaisia unia ja nukuin luokattoman huonosti. Pelkäsin miten pärjäisin, sillä olen uskomukseni mukaan surkea tietokoneiden kanssa ja edessä oli Photoshopin perusteet kurssi. Olisi noloa ja turhauttavaa tippua kärryiltä heti alkumetreillä. Eikä mulla ollut yli 15 työvuoden jälkeen kunnollisia muistikuvia millaista se opiskelu oli. Vai olisiko se muuttunut radikaalisti? Ja kuinka paljon tulisi kotiläksyjä?

Eniten murheita tuottavat asiat, jotka eivät ikinä näe päivänvaloa. Niin tälläkin kertaa. Paikalla oli mukavan oloista porukkaa ja tunsin sujahtavani jengiin kertaheitolla. Opettaja oli mukava ja asiantunteva. Asioiden suhteen edettiin aika rauhallisesti. Suurin haaste oli pysyä loppupäivä skarppina, sillä koko päivän pituinen teoriapaketti pikseleistä, bittisyvyyksistä ja muista perusteista ei ole ehkä se maailman mukaansatempaavin aihe. Onneksi motivaationi oppia on sen verran kova, että yritin tehdä alusta loppuun asti tuhottomasti muistiinpanoja ja kyllä, pysyin hereillä.

Kuuntelin sattumoisin aamulla pari Saku Tuomisen luentoa YouTubesta. Ja luit oikein, jopa minä olen löytänyt tieni YouTuben ihmeelliseen maailmaan. Valitsin oppimista ja motivoimista käsittelevät ohjelmat, joissa kritisoitiin perinteistä saavista kaataen oppimista. Sehän on se perinteinen tyyli, johon olemme koululaitoksessa (ja työpaikoilla) tottuneet. Kuitenkin opimme 70 % tekemällä, keskustelemalla ja oppimalla. Tällaisesta monologimaisesta opetuksesta jää korkeintaan 10 % mieleen.

Tulipahan koettua omakohtaisesti, että koulutus- ja valmennuspuolella kaivataan muutoksia. Päivä oli nimittäin pelkkää kuunteluoppilaana olemista. Olemme töissä pohtineet uusia keinoja, joilla oppimistilanteita saadaan väritettyä ja valmentajan sijaan äänessä olisivat oppijat. Totuttujen tapojen muuttaminen on kovaa työtä. Se vaatii harjoittelua, pohdintoja ja oivalluksia. Silloin pelkkä oma-aloitteisuus ei riitä, vaan tarvitaan koko työyhteisön tukea. On myös hyväksyttävä, että uudistettu tapa ei ole välttämättä välittömästi timanttinen. Se on myös jatkuva prosessi, joka muuttuu kokemuksen karttuessa. 

Tämän päivän parhaat opetukset ovat seuraavat:

- Uusien taitojen hankkiminen on palkitsevaa (päähän jääneissä 10 prosentissa oli hyviä juttuja).

- Pelon ääntä ei pidä liikaa kuunnella korvan juuressa, vaan mennä rohkeasti uusia kokemuksia kohti.

- Saavista kaataminen on ehkäpä maailman kammottamin tapa oppia, eikä se taida olla kovinkaan palkitsevaa edes opettajallekaan.

Panostin eniten mun katu-uskottavaan opiskelijalookiin :)

-Virpi

PS: Läksyksikin määrättiin miettimään, mitä haluaa oppia. Saakohan yhden toiveen sijaan kertoa monta?