Kahvihuoneessa istui muutama henkilö. Eräs lueskeli paikallista sanomalehteä ja silmäili Citymarketiin mainosta, jossa luki kissan kokoisin kirjaimin ENNEMMÄN ARKEA. Taukohuoneen oli lennähti auki ja parikymppinen tyttö tuli sisälle, näki mainoksen ja manasi kovaan ääneen, että arki on kamalaa ja sitä ei todellakaan tarvitse enemmän. Pöydän ääressä ollut kollega totesi (se en ollut minä), että olisitpa ollut kuuntelemassa Esa Saarisen luentoa tiistaina. Saarinen puhui siitä, miten arki on meidän parasta aikaa.
Tyttö jatkoi samalla linjalla ja jatkoi arjen manaamista. Hän totesi, että arki on ihan jees, mutta sitä voisi olla nykyistä vähemmän. Tässä kohtaa avasin sanaisen arkkuni. Totesin rauhallisesti, että olemme töissä noin 21 % ajastamme eli kaikkeen muuhun on melkein 80 % aikaa. Arkea puolustanut kollegani ihmetteli onko se todella noin vähän. Totesin, että kyllä, olen juuri ollut koulutuksessa (ajanhallinnan valmennus josta olen täälläkin kirjoittanut), jossa tämä on laskettu auki.
Nuori tyttö meni hieman hämilleen ja kysyi, lähinnä itselleen todeten "olenkohan sitten väärässä paikassa töissä". Olisi varmaan pitänyt olla hiljaa, mutta vastasin eleettömästi "mahdollisesti". En halunnut syytellä, mutta uskon siihen, että joskus on katsottava peiliin ja kysyttävä itseltään missä mennään ja onko se itselle tarpeeksi. En tiedä, miksi arki oli hetkellisesti nuorelle naiselle liikaa. En tiedä, mitä hänen elämässään on menossa. En tiedä oliko edellinen asiakas tullut linjoja pitkin. Rehellisesti sanottuna en tiedä taustoista mitään, en tunne henkilöä lainkaan.
Syy, miksi tapaus jäi mieleeni on se, että pienet kohtaamiset voivat olla lannistavia. Jokainen meistä on joskus lannistaja ja jokainen tulee joskus lannistetuksi. Jos ympärillä on liikaa lannistajia, jotka ovat uponneet negtaiivisuuteen, ajaneet kaistalta sivuun, on vaikeaa olla innostunut. Tämän takia yrityksissä pitäisi puuttua ilmapiiriin. Käydä säännöllisin väliajoin keskustelua siitä, millaisen fiiliksen haluamme luoda ja mikä on meidän jokaisen rooli sen muodostamisessa sekä ylläpitämisessä. Fiilistä ei voi ulkoistaa johdolle tai omalle esimiehelle, se on kaikkien meidän summa.
Ja jos arki ahdistaa liikaa, kannattaa kysyä itseltään "olenko oikeassa paikassa". On hyvä tiedostaa, että negaation vallassa ollessaan on suuri riski uupua. Meidän keholle on kovin stressaavaa, jos koemme jatkuvasti alisuorituvamme. Kun tiedämme tekevämme työmme huonosti, tiedämme ettemme ole sillä hetkellä paras versio itsestämme. Emme tavoittele mitään täysillä, vaan yritämme selvitä "kasista neljään". Ja vaikka työ ei olisi se suurin unelmamme, on sen tekeminen niin hyvin kuin osaan palkitsevaa. Se vie eteenpäin ja sen voimin tietää, että minä pystyn parempaan. Minussa on enemmän, minä en jää tänne ikuisesti.
Mietithän siis, mitä sinä viestit ympäristöösi? Oletko se, jonka loisteeseen halutaan tulla? Vai myrkytätkö tahtomattasi ympäristöä? Ja miten sinä puhut itsellesi? Ovatko ajatuksesi niitä, jotka vähentävät voimiasi? Lannistutko oman sisäisen puheesi takia? Jos ajattelet, että arki on liikaa, niin se on. Olet siis aivan oikeassa. Ajatuksemme jättävät meihin jälkensä. Ei ole siis sama, mitä ja miten ajattelet. Kannattaa ajatella, mitä kannattaa ajatella, niin arkena kuin vapaallakin.
Ole paras versio itsestäsi, koska sä voit
Arjen puolesta,
Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti