Sohvan nurkassa istuessani olen nauttinut puikkojen kilinästä. Neulominen on tuntunut suorastaan meditatiiviselta. Sillä hetkessä maailmassa on vain minä, kerä lankaa ja ohje, jota noudatan silmä tarkkana. Sillä hetkellä minulla ei ole kiire. En ole menossa minnekään. En ole ratkomassa ongelmia, en suunnittelemassa aikatauluja tai asettamassa uusia määränpäitä. Tuntuu siltä, että otan muutaman lisäneuloosin ohjelmaan, sillä kaipaan pieniä meditaatiohetkiä elämääni.
Herra laaduntarkkailija ja melkein valmiit lapaset
Syy hiljentymisen ja hidastumisen tarpeeseen löytyy siitä, että osallistuin viikolla ajanhallinnan valmennukseen. Siinä pureuduttiin työnteon tehokkuuteen ja sen osatekijöihin. Ja ajatus jäi pyörimään vahvasti omiin valintoihin. Meillä kaikilla on vuorokaudessa 24 tuntia. Keskimääräisesti käytämme 8 tuntia nukkumiseen, 8 tuntia työhön ja 8 tuntia vapaavalintaisiin asioihin. Voimme puhua näistä yksikköinä eli 8 h on yksi yksikkö. Vuodessa on 365 päivää, jonka aikana lepoon menee 365 yksikköä, viiden työpäivän viikkotahdilla työhön kuluu 235 yksikköä ja vapaa-aikaan 494 yksikköä.
Jos tingit levosta, näkyy sen vaikutus elämän muilla osa-alueilla. Olet todennäköisesti hieman kärttyinen ja työtehosi on vaillinainen. Et myöskään pysty viettämään niin laadukasta vapaa-aikaa kuin haluaisit. Vastaavasti kuormitus työssä heijastuu muuhun elämäämme kohtuuttoman paljon. Ihminen, kun on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa työhön. Jos työ eli 21,5 % ajastamme pilaa elämää, onko silloin oikeassa paikassa? Kannattaisiko tehdä suunnitelmia tilanteen muuttamiseksi? Vai onko viisasta jatkaa entisellään? Valinta on meillä jokaisella.
Meillä panostetaan päiväuniin ja kehräämiseen
Tein eilen hartiavoimin töitä aikatauluttaessani työni joulukuulle asti. Samalla tuli tehtyä inventaario siitä, mitä minulla on työlistalla, missä vaiheessa mitäkin olisi saatava valmiiksi ja miten eri projektit etenevät yhtäaikaa. Kolmen tunnin jälkeen olin valmis, oli muuten aikamoinen homma. Kalenteriin oli ilmestyny merkintöjä, yhteistyökumppaneille lähti palaverikutsuja ja muutama liukumavapaakin mahtui suunnitelmiin.
Aikatauluja tehdessä on hyvä miettiä, mitä minun kuuluu tehdä. Mikä kuuluu minulle ja mikä ei. Joistain asioista on jopa päästettävä irti, koska ne eivät kuulu työtehtäviini, vaikka kuinka haluaisin puuhailla niiden parissa. Minun päätehtävä on tehdä verkkokursseja. Siispä niille on löydyttävä aikaa, enkä voi osallistua kaikenmaailman projekteihin tai valmennuksiin. Tämä ydintehtävän ymmärtäminen ja sen laiminlyöminen on turhan yleistä. Varmaan jokainen meistä tietää esimiehen, joka ei ole läsnä. Aika menee kaikkeen muuhun kuin alaisiin, vaikka pääsääntöinen tehtävä olisi juuri omien alaisten valmentaminen. Se, että perustelee tilanteen kiireelliisllä palavereilla ja oma-aloitteisilla työntekijöillä, on valetta. Vastaaviin valheisiin törmää muuten kaikilla elämänalueilla.
Varsin usein ne, joilla on aina kiire, eivät tee asialle mitään. Työt vellovat epämääärisenä mörkönä, tilannetta yritetään ratkaista multitaskaamalla (joka ei muuten toimi) ja mikään ei hoidu laadukkaasti. Silloin on hyvä katsoa peiliin. Tehdä vaikkapa viikon verran omaa työajan seurantaa, kirjata kaikki duunit ylös ja miettiä, miten tilannetta voi muuttaa. Mistä pitää luopua, voiko jonkun delegoida toisaalle ja onko jossain kohtaa syytä muuttaa toimintaa? Onko joitain palavereita, joista olisi syytä luopua? Pitääkö sähköpostia lukea jatkuvasti ja tuleeko jokaiseen puheluun vastata välittömästi? Joskus oma pelikenttä on rauhoitettava täysin. Ja usein tehokkuus löytyy myös siitä, kun päivä idetään siinä kahdeksassa tunnissa, eikä venytetä kiireeseen vedoten. Työteho nimittäin tippuu päivän edetessä ja tutkimusten mukaan olemme tehokkaita allet puolet työajasta.
Tämän samaisen laskuopin mukaan meillä on peräti 42,2 % vapaa-aikaa. Se kannattaa käyttää viisaasti. Osa ajasta menee erilaisiin velvollisuuksiin, kuten ruoanlaittoon, siivoamiseen, kaupassa käymiseen ja sen semmoisiin askareisiin. Pikkulapisperheissä valinta ei ole niinkään tehtävissä vaan elämäntilanteen velvoittamaa. On oma valinta, mihin haluaa pistää paukkuja, telkkariin, salitreeniin vai johonkin ihan muuhun?
Itselläni syksy ja talvi ovat aikoja jolloin pyhitän vapaa-ajastani suuren osan olemiseen sekä kiireettömyyteen. Energiatasot laskevat valitettavan paljon valon vähennyttyä ja ilmojen viilennettyä. Etenkin väsymyksestä kärsiessään kannattaa punnita, mihin tuota kallisarvoista valinnanvapautta oman vapaa-ajan suhteen käyttää. Jos keho vinkkaa hidastamaan, mieti lataatko akkuja vai pistätkö energiaa huoletta menemään. Minä pyrin priorisoimaan hyvinvointini kaikessa. Siksi suuntaan useampana iltana viikossa salille, ikinä ei ole niin kiire, että unohtaisi syödä ja hyvä uni menee kiinnostavimmankin leffan tai tv-sarjan ohi. En venytä työpäiviä ja jos niin käy, otan tunnit pikaisesti takaisin. En ole kärryillä hittisarjoista tai ajankohtaisohjelmista, jotka tulevat iltakymmenen jälkeen. Sen sijaan voin tarjoilla hyviä kirjavinkkejä ja tiedän hyvin, mitä läheisimmille ystävilleni kuuluu. Suosittelen pistämään etusijalle ne asiat ja ihmiset, jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos työ on kärkisijoilla, kehotan miettimään, onko se sen arvoista. Ja varmista löytyykö listalta elämäsi tärkein ihminen eli sinä.
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti