Olen potenut kolmatta päivää unelmakrapulaa. Ai, että mikä se on? No se on olotila, kun olet päästä varpaisiin innostunut. Olet täynnä unelmia, energiaa ja aitoa halua tehdä jotain. Mutta sitten olet niin onnekkaasti sekaisin, etten yhtään tiedä, mistä unelmoit ja mitä tekisit. Intoa piisaa, sanat on kateissa, suunnasta puhumattakaan.
No miten tähän tilaan päätyy? Se on valitettavasti vain harvojen ja valittujen saatavilla, ainakin tämä samat kriteerit täyttävä olotila. Minä ja 149 muuta soneralaista pakkauduimme tiistaina uuteen helsinkiläiseen hotelliin Clarioniin. Olimme etuoikeutetusti paikalla historian toisessa UUUL- tilaisuudessa, joka tarkoittaa uskalla unelmoida, uskalla loistaa.
Päivää tähditti kolme huippupuhujaa. Pelin avasi filosofi Esa Saarinen, jonka läsnäolo on suorastaan koskettava. Mietin hieman olisiko parin tunnin luento puuduttava, mutta olisin voinut kuunnella Saarista vaikka koko päivän. Ruokailun jälkeen lavalle kiipesi Jari Sarasvuo, joka sanoitti monia ajatuksiani. Valtava kokemus ja kirjaviisaus kuuluivat rivien välistä, rispektii!
Sarasvuon jälkeen kolme ideaa kisasivat firman omassa #daretoshine kisassa. Maailmantähtien lomassa on hyvä muistaa, millaista osaamista meillä kaikilla on. Etenkin Soneran kaltaisiin isoihin yrityksiin mahtuu valtavasti osaamista, unelmia ja uskallusta. Viimeiseksi Duudsoneiden Jarppi otti tilan haltuun kertomalla tarinan unelmista, ystävyydestä ja uskalluksesta.
Seuraavana aamuna se sitten alkoi, siis se unelmakrapula. Selasin muistiinpanojani, elin edellistä päivää uudestaan ja yritin miettiä pääni puhki. Mitä minä voisin tehdä? Mitä unelmia minun tulisi toteuttaa? Missä kohdassa uskallusta on puuttunut? Ja miten voisin jakaa sen samaisen innostuksen muille. Turhauttavaa, kun haluaisi muuttaa koko maailman, muttei päässyt puusta pidemmälle. Ja sitten pitikin siirtyä töiden pariin ja keskittyä "oikeisiin töihin", vaikka unelmilla olisi just kohta ollut siivet.
Illalla palasin muistiinpanoihini. Jaottelin eri puhujien kertomia asioita kolmen eri teeman alle, joita olivat unelmointi, unelmien toteuttaminen ja uskallus. Oli hienoa huomata, että yhdessä ne muodostivat täydellisen kokonaisuuden. Unelmointia pystyi tarkastelemaan filosofisesti, faktojen perusteella ja fiilistellen.
Olen itse unelmoija, joka kulkee jatkuvasti pää pilvissä. Suunnittelen suuria, uskon itseeni, mutta kompastun arkeen, vai onko se sittenkin pelko, joka kamppaa? Puuttuuko siitä uskallusta, kun väsyttää, kohtaa vastoinkäymisiä tai kiintyy kiireeseen? Olisiko nyt aika tehdä unelmainventaario ja hyödyntää unelmakrapula? Se ei nimittäin taida parantua, jos ei ota härkää sarvista.
En varmaankaan pysty muuttamaan koko maailmaa, enkä edes koko Soneraa, mutta voin kylvää pieniä mikromuutoksia ympärilleni. Yrittää hymyillä enemmän. Kohdata muita ihmisiä aidosti. Sanoa kiitos, kun sille on aihetta. Pyytää apua ja auttaa muita. Pyrkiä olemaan parempi minä. Ja tehdä töitä niiden asioiden eteen joihin oikeasti uskon. Ja toivoa, että jonain päivänä voin sanoa, että se unelma sai siivet 25.10.2016 UUUL-tapahtuman jälkimainingeissa.
Tämän viikonlopun aion käyttää unelmieni työstämiseen ja tulen todennäköisesti palaamaan muistiinpanoihini monta kertaa. En tiedä osaavatko herrat Saarinen, Sarasvuo ja Leppälä edes arvata, miten paljon he saivat aikaan. Sattumoisin tiedän, että moni ellei jokainen tilaisuuteen osallistunut pohtii samoja asioita ja pieniä mikromuutoksia on ilmassa. Tiedä sitten kuinka monta maalia tästä lauotaan.
Unelmoikaa & uskaltakaa,
Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti