Paras taitoni: lukutaito

Asioista, jotka ovat itselle rakkaita, jaksaisi puhua varmasti loputtomasti. Ehkäpä juuri siksi blogissani on varsin usein tekstejä levosta, syömisestä, liikkumisesta ja lukemisesta. Jokin aika sitten tulin siihen tulokseen, että lukutaito on paras taito, jonka olen oppinut. Ihan alkumetreillä eli noin 32 vuotta sitten, olivat ensimetrit kivisiä. Ennen kouluun menoa en osannut lukea ja syyslukukausi oli yhtä itkupotkuraivaria. Tuntui, että kaikki muut, paitsi minä, osaavat lukea.

Valonöörit olen lukenut jo monta kertaa

Kirjaimista ei ottanut selvää, ne hyppivät ja pomppivat. Pelkkä ajatus kirjan lukemisesta oli mahdoton. Vasta aikuisuuden kynnyksellä sain diagnoosin lievästä lukihäiriöstä, jonka johdosta kirjaimet pomppivat edelleen. Muistan, kuinka äiti käski korjaamaan kotiläksyt, koska IE ei ollut oikein. Jästipäisesti korjasin virheen takaisin, koska olin vakuuttunut olevani oikeassa. Enkä millään ymmärtänyt, miksi se oli opettajankin mielestä väärin. Minä taisin lukea sen EI:ksi. 

Tämä etenee hitaasti, sillä välissä on pohdittava itseä ja muita, to be or not to be :)

Vuodenvaihteen paikkeilla se lopulta tapahtui eli minäkin opin lukemaan. Raahasin vihreä varis kirjasarjan kirjoja kotiin ja luin niitä ahmien. Koulun kirjastosta tuli yksi parhaista ystävistäni ja viihdytin itseäni nenä kirjaan liimautuneena tuntikausia. Mikä oli hyvä, sillä maalla ei ollut juurikaan tekemistä. Nettiä ei ollut keksitty (tai ehkä oli, mutta siitä ei tiedetty) ja kaverit olivat liian kaukana. Todellisuudessa minä, kirjat ja rakkaus tarinoihin ulottuu kauemmas. Hoidossa kävimme säännöllisesti kirjastossa ja voi kuinka rakastinkaan Mikko Mallikasta, Barbababoja, Mauri Kunnaksen kirjoja ja Puppe-kirjoja. Sen lisäksi äitini luki minulle aina. Olen siis kasvanut kirjoihin kiinni alusta lähtien.

Ruotsalaiset dekkarit ovat niin mun makuun, love it!

Eikä elämä ole muuttanut tilannetta. Luen edelleen paljon ja lähes päivittäin. Hullaannun vuosittain moniin kirjoihin ja se tunne, kun joku kolahtaa, on mahtava. Viimeisimmän kolahduksen koin Aki Hintsan tarinan kautta. Jos hyvinvointi kiinnostaa, suosittelen teosta lämpimästi. Tuo on yksi niistä kirjoista, jonka tiedän lukevani vielä uudestaan ja uudestaan. Työn alla on usein monta kirjaa. Nytkin luen Introverttikirjaa, Biohakkereiden käsikirjaa ja ennen nukkumaanmenoa dekkaria. Tykkään vaihdella faktaa ja fiktiota. Olen mestari ratkomaan sarjamurhia, mutta välillä haluan uppoutua hömppään. Sen lisäksi ammennan uusia ajatuksia työhön ja muuhunkin elämään itseäni viisaammilta. Sitten niitä opittuja ajatuksia testaillaan milloin mitenkin, vaikkamalla viettämällä Helvetinviikkoa (tästä on kirjoitus jossain marraskuun paikkeilla).

Joululahja pomolta ja ihan huikea kirja, pitää varmasti lukea pian uudestaan

Lukemisen hienous on siinä, että se auttaa kaikessa. Löytää perille, saa uusia ideoita, välttää vaaroja, voi kokeilla uusia reseptejä ja melkein mitä vain. Vaikka maailma digitalisoituu, toivon perinteisen kirjan pitävän paikkansa. Olen skeptinen eKirjan suhteen ja kokeiluni äänikirjojen maailmassa päättyi lyhyeen. Toistaiseksi haluan käännellä sivuja ja pyöritellä kirjaa käsissäni. Maailma on täynnä hyviä kirjoja. Selailen jatkuvasti nettikauppojen valikoimia ja minulla on aina useampi kirja haavehankintalistalla. Onko sinulla kirjoja joihin palaat uudestaan ja uudestaan? Entä mikä on se kirja, joka kolahti? Mitä suosittelisit kaikille? Ja mistä kirjasta sinä haaveilet seuraavaksi?

-Virpi

Tämä kolahti ja kovaa, Hintsa oli hieno mies, suosittelen ihan kaikille