lauantai 4. helmikuuta 2017

Kurkistus lautaselle

Lähipiirini on hieman ihmetellyt ruokavaliotani. Yleisimpiä kysymyksiä ovat "Mitä sä syöt?" ja "Mitä et saa syödä?". Varsin usein dieetti mielletään kuuriksi, jonka aikana on pitkä lista kiellettyjä asioita ja kotiruoka mielletään huonoksi. Toki tavoitteitakin on erilaisia, mutta tavallisella ihmisellä dieetti on yhtä kuin ruokavalio, jonka tarkoituksena on auttaa jaksamaan arjesta.

En koe luopuvani mistään, enkä totisesti näe nälkää. Syön neljä kertaa päivässä hiilareita, proteiinia, kasviksia tai marjoja ja rasvaa. Vaihtoehtoja on reilusti eli valinnanvaraa löytyy. Syö monipuolisesti lihaa, kalaa kuin kasviksiakin. Sen lisäksi syön kerran viikossa ohi ruokavalion eli vaikkapa kyläreissuilla en kieltäydy edes herkuista. Se mistä kieltäydyn ovat maitotuotteet ja karkit, tosin ne kuuluvat ikuiselle kieltolistalleni. Maitotuotteissa sallin pieniä poikkeuksia, koska kasvismaitovaihtoehtoja ei ole aina saatavilla.

Nyt, kun vietän lepoviikkoa, olen syönyt tarkoituksella hieman vapaammin ja enemmän. Esimerkiksi tiistaina käytiin kollegoiden kanssa lounaalla sushilla ja illalla ravintolassa, tosin kohtuus oli kaverina vaihtoehtoja valitessani. Ja tänään pääsen maistamaan jotain ihanaa, sillä menen (vegaani)ystäväni luokse syömään. Viimeksi mua hemmoteltiin kukkakaaliwingsseillä ja laskiaispullilla, söin muuten kaksi! Koenkin, että ruokatottumusten ollessa jo valmiiksi hyvät, ei kannata olla turhan tiukkapipoinen. Kiristelykaudet ovat sitten asia erikseen ja voipi olla, että sellainenkin on keväällä tiedossa.

Esittelen muutaman kuvan avulla, mitä lautaselleni päätyy:

Tää on muki eikä lautanen, mutta pakko lisätä, olenhan kahvin ystävä 4ever. 
Taidan pitää enemmän kahvihetkistä kuin kahvista ja joukkoon lorautan iKaffea.

Kananmunat (5 valkuaista ja 2 keltuaista), ikuinen suosikkini ja kylkeen kaurasydänleipää sekä salaattia, nam!

Smoothie on kätevä välipala, jonne heitän marjoja, pähkinöitä ja protskujauhoja.
Ja jälleen kaurasydänleipää, ihan parasta!

Tortilla kanan, kasvisten ja salaatin kera...mmmmmmm <3

Jauhelihakastiketta, rakettispakettia ja tomaattia, ai miten niin nopeasti kyhätty?

Kanaa, salaattia, riisiä ja riisikakkuja avokadolla, PS: toimii.

En oikein osaa sanoa, mistä jään paitsi. Teen suurimman osan ruuistani itse ja vannon simppelin kotiruuan nimeen. Rakastan selkeitä makuja ja nautin värikkäistä ruuista. Kun jättää ruokavaliostaan ruokakermat, juustot, marinadit ja sokerit pois alkaa makuaisti muuttua. Se ikäänkuin hienostuu ja nauttii puhtaista mauista, kuten kasviksista. Voi vaatia pientä jumppaa, mutta palkitsee takuuvarmasti.

Yksi kysymys, johon törmään myöskin on "Miten sä herkuttelet?". Tämän hetken suurin herkkuni on Lidlin kaurasydänleipä. Olenkin ravannut kaupassa normaalia useammin, jotta kauraleipää on lähes päivittäin saatavilla. Nautin myös suunnattomasti kaurapuurosta voisilmän kera eli herkuttelu on helppoa. Olen aina ollut enemmän suolaisen kuin makean ystävä, joten tämä on helppo rasti. Mutta välistä tuore pulla, croissantti tai mutakakku maistuvat taivaallisille. 

Ruuassa on mielestäni muutama perusperiaate, jotka sopivat kaikille. Syö monipuolista ja värikästä ruokaa. Lataa lautasellesi ruokaa, josta nautit ja joka tekee kehollesi/sydämellesi hyvää. Ja tärkein kaikista, muista kohtuus niin määrissä, herkuissa kuin rajoituksissakin.

-Virpi

Ei kommentteja: