sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Minne katosit hyvä uni?

Uni on minulle todella tärkeä asia, siitä on tullut "paasattua" täälläkin monta kertaa. Minulla on tapana priorisoida tekemisiä unen takia. Vaikka telkkarista tulisi mielenkiintoinen ohjelma iltaysiltä tai myöhemmin, passaan sen mitä todennäköisemmin ja kömmin ajoissa nukkumaan. Etenkin arkisin nukkumaanmenoaika on juurikin niin aikainen, että ehdin nauttia kahdeksan tuntia unta ja vastaavasti nauttimaan kiireettömästä aamusta.

Viime aikoina olen nukkunut tavoistani poiketen huonosti. Nukahdan edelleen helposti, mutta heräilen kahden kolmen maissa pyörimään. Päässä on pyörineet työjutut ja opiskelut. Parhaillaan käymäni Illustrtaor-kurssin asiat ovat tulleet uniin ja jään pohtimaan kesken unien vektoreiden sielunelämää. Koska ruoka ja treenit ovat samanaikaisesti mallillaan, olen selvinnyt univelasta yllättävän hyvin. Aluksi en edes tajunnut tilanteen vakavuutta, vaikka manailin kollegoilleni huonoja yöuniani aika monena päivänä. Totuus paljastui vasta, kun kurkkasin aktiivisuusrannekkeen tietoja. Ja kyllähän se näkyi aika häijyltä tavalla naamastakin, vai mitäpä sanotte?


Varsin moni tinkii kunnollisista yöunistaan, vaikkei todellakaan pitäisi. Jo viikon kestänyt univaje heikentää reaktiokykyä huomattavasti ja olo on kuin humalaisella. Aineenvaihdunta alkaa sakata ja mielihalut valtaavat mielen. On oikeastaan tuhoon tuomittua aloittaa jonkin sortin elämänmuutos ennen kuin korjaa univelan pois päiväjärjestyksestä. Haittavaikutusten lista on pitkä ja pelottava, joten usko pois, unenlaatuun ja määrään kannattaa pistää paukkuja. 

Ja jos uni alkaa heikentyä, koska sekin kuuluu elämään, kannattaa toimia välittömästi. Itse olen pitänyt pari ylimääräistä lomapäivää. Salitreenin lisänä olleet muut liikunnat on pistetty minimiin. Nyt (jos koskaan) ei ole se hetki, kun kynttilää voi polttaa molemmista päistä. Töissä olen jättänyt kaiken ylimääräisen pois päiväjärjestyksestä ja keskittynyt niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin. Onneksi on esimies, joka ymmärtää tilanteen ja työ, joka mahdollistaa moisen. On fiksumpaa hidastaa ennen kuin tilanne pahenee entisestään. 

Omat vinkkini hyvän unen takaamiseen, kun homma meinaa hajota, ovat seuraavat:
- syö terveellistä ruokaa, ei alkoholia
- harrasta kevyttä liikuntaa esim. kävelyä
- vietä aikaa läheistesi kanssa
- luovu liiallisesta suorittamisesta
- vaihda telkkari kirjaan, koska lukeminen nyt vaan kannattaa aina
- pidä makuuhuone siistinä, karsi kaikki ylimääräinen roina ympäriltä
- vähennä valoja jo pari tuntia ennen nukkumaan menoa
- jos päässä pyörii esim. työasioita kirjoita ne ylös, jolloin ne on helpompi unohtaa ja ottaa esiin silloin kun on niiden aika
- suosi tassuterapiaa, eläinten seura madaltaa stressitasoja
pidä näpit irti somesta ennen nukkumaanmenoaikaa
- kokeile eteerisiä öljyjä

Tällä viikolla olen saanut tehtyä hyviä korjausliikkeitä. Aloitan uuden viikon muutamalla ylimääärisellä lepopäivällä ja taidanpa etsiä kalenterista tilaa hiihtolomalle. Kuuntelen kehoani ja tavoitteena on päästä eroon katkonaisista unista kokonaan.

-Virpi

Ei kommentteja: