keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kuulutko suomalaisnaisten enemmistöön?

Tammikuu, uuden vuoden lupaukset ja parempi elämä ovat syitä, miksi media pursuaa juttuja laihduttamisesta. Viime viikolla bongasin jutun, jonka mukaan 84 % suomalaisista naisista haluaisi laihtua. Miesten vastaava luku oli hieman pienempi, mutta korkea se oli sekin. Ja tiedätkö mitä, minä olen yksi niistä naisista, jotka haluaisivat kadottaa muutaman kilon elopainostaan.

Tein joulukuun alussa diilin personal trainerin kanssa. Puolen vuoden sopimukseen kuuluu 12 pt-tapaamista sekä viikottainen yteistyö. Tavoitteeksi määrittelin sen, että pääsisin treenaamaan fiksusti ja voisin hyvin. Paino ei ollut kärkipäässä, sillä parempi lapatuki, vahvempi keskikroppa ja voimakkaammat jalkalihakset olivat niitä ensisijaisia tavoitteitani. Ja hieman pidemmällä siintää tavoitteeni olla hyvässä kondiksessa, kun täytän 40. Eli mitään fitnessunelmia ei ole horisontissa.

Olen yllättänyt itseni, sillä ennakkoajatuksistani poiketen olen punninnut lähes kaikki ruokani. Kotona kaikki käy vaa'an kautta, työreissulla teen valinnat silmämääräisesti ja satunnaiset lipsumiset sallin ilman morkkistelua. Ruokavaliossani on lueteltu vaihtoehtoja määrineen niin protskuihin, hiilareihin, rasvoihin kuin kasviksiinkin. En ole kokenut jääväni mistään paitsi, sen sijaan olen ollut todella motivoitunut. Ja mitä tulee treeneihin, olen pyrkinyt olemaan niidenkin suhteen mallioppilas. Miksi lipsua, jos on tehty suunnitelmat tavoitteisiin pääsystä? Olen käynyt kiltisti neljä kertaa viikossa salilla, tehnyt kävelylenkkejä, joogannut kerran pari viikossa ja käynyt lähes viikoittain uimassa. Treeniohjelmaa päivitetään muutaman viikon välein ja juuri nyt totuttelen toiseen treeniohjelmaani, jossa tahti on kiristynyt sitten alkumetrien.

Syön hyvin ja riittävästi 4 x päivässä

Vaikka olen ilokseni huomannut monia ilonaiheita ja kehitystä eri osa-alueissa, on ajatukseni jumittunut painoon. Ei paljon lohduta, että olen energisempi kuin aikoihin. Eikä liiemmin sekään, että treeni kulkee ja painoja voi lisätä jatkuvasti. Tiedän, että ajatukseni on täysin typerä, koska paino ei tuo onnea, se on vain numeroita. Tiedän myös, että tuloksia tulee hitaasti ja paino on huono mittari. Ja kaiken lisäksi painonpudotustavoitteeni on 3-4 kiloa eli aika pienikin vielä. Tässä kohdassa on onni, että voin puhua näistä fiiliksistä ammattilaisen kanssa, joka osaa sanoa ne oikeat sanat. Joka palauttaa fokuksen oikeisiin asioihin, kannustaa ja saa minut luottamaan ohjeisiin.

Jos sinulla on laihdutustavoite ja haluaisit olla jatkossa tuon 84 %:n ulkopuolella, muistathan sen, että pysyvät tulokset tehdään pitkäjänteisellä työllä ja päivittäisillä valinnoilla. Harva lihoo monia kiloja viikossa, mutta odottaa laihtuvansa hetkessä. Ota itsestäsi mittakuvia samoissa vaatteissa, sillä kuva kertoo usein enemmän kuin vaaka. Nappaa myös ylös kriittisiä mittoja kropastasi: vyötärö, lantio, rinta ja reidet. Tulokset tehdään syömällä hyvin, riittävästi, monipuolisesti ja säännöllisesti. Älä pelkää hiilihydraatteja ja karttele rasvoja. Syö värikästä ja hyvää kotiruokaa, sekä totuta makuaistisi puhtaisiin makuihin. Ja varsinaisen liikunnan lisäksi panosta arkiaktiivisuuteen. Hyvä tavoite on 10 000 askelta päivässä. Vaikka liikunta on tärkeätä, on sen merkitys pianon pudotuksen silmin mitättömän pieni.

Otin itsestäni juuri tänään mittakuvat. Vertasin niitä alkupisteeseen ja ensin tuntui ettei mitään tapahdu. Sitten aloin katselemaan kuvia tarkemmin ja vertailin niitä toisiinsa, olisiko sittenkin jotain? Tuntuu nimittäin erilaiselta ja välistä kuvittelen näkeväni jotain edistystä peilissäkin. Kaivoin mittanauhankin esiin ja alkoihan se hymyilyttää. Mielessäni kiitin pt:tä, joka laittoi minut alkumetreillä mittaushommiin. Muutamat sentit siellä täällä nostivat mielialaani ja tiesin, että projektini etenee juuri oikeassa tahdissa, juuri oikeaan suuntaan. Suosittelen hyödyntämään asiantuntijapalveluita, sillä niitä on nykyisin paljon ja kaikkialla. Jo pelkästään se, että maksaa jollekin, lisää sitoutumista ohjelmaan. Painoasioita kannattaa miettiä hyvinvoinnin näkökulmasta, sillä paino ei tee sinusta parempaa eikä edes onnellisempaa ihmistä, mutta se voi parantaa elämänlaatuasi monilta eri kanteilta katsottuna.

-Virpi


Ei kommentteja: