tiistai 13. joulukuuta 2016

Hymyile enemmän

Palaan säännöllisen epäsäännöllisesti ajatuksissani lokakuun loppuun ja työpaikkamme UUUL-tapahtumaan. Uskalla unelmoida, uskalla loistaa on mielestäni teema, jonka toivoisi näkyvän kaikkialla, niin työpaikoilla, kodeissa kuin harrastuksissakin. Yksi parhaiten mieleen jääneistä asioista on Esa Saarisen luento ja toteamus siitä, että jokainen meistä voisi hymyillä enemmän.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään miten suuri voima hymyllä on? Hymy on sanaton tervehdys ja lupaus hyvästä. Hymyilevä ihminen on aina mukavaa tavata. Saarinen puhuikin juuri siitä, miten kohtaamme muita ja osoitamme arvostuksemme. Hymy on luontainen olo toisen arvostamista.

Olen ihan tosissani yrittänyt noudattaa tuota ohjetta ja hymyillä enemmän. Pyrin hymyilemään kohdatessani kaupan kassan tai mennessäni palaveriin. Hymyilen myös puhelimessa puhuessani, sillä hymy kuuluu äänestä. Sen lisäksi hymyilen ihan itsekseni. Aamulla, kun väsyttää väännän suupielet korviin ja huijaan itseni iloiseksi.

Hymy vaikuttaa hymyilijän mieleen. On myös kovin vaikeata olla negatiivinen tai synkistellä, kun hymyilee oikein leveästi. Eli hymy on täysin ilmainen keino piristää itseään ja omaa ympäristöään. Vanhan viisauden mukaan hymyily rasittaa kasvojen lihaksia vähemmän kuin mutristelu. Ja kun tässä nyt ollaan keski-iän kynnyksellä, niin ottaisin kyllä mieluusti kymmenen naururyppyä yhden kiukkukurtun sijaan.

Minulla on yksi toive sinulle, hymyile enemmän :)

-Virpi


Ei kommentteja: