Voiko onnea ostaa?

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että onnea ei saa rahalla. Tai no ehkä hyvin hetkellistä, mutta rakkautta, sitä ei niin vain saa...ainakaan kovin aitoa sellaista. Turha siis sokaistua materiasta liiaksi, se on vain tavaraa. Sääntöön on kuitenkin poikkeus, nimittäin lemmikit eli pienellä sijoituksella voi ostaa roppakaupalla onnea vuosiksi. Kymmenen vuotta sitten tein elämäni parhaan sijoituksen, kun laitoin lomarahani nelijalkaiseen ystävääni Onniin. Siinä oli maailman upein koira, joka suorastaan kylvi onnea ympärilleen jokaisella tassuaskeleella kahdeksan vuoden ajan.

Perjantaina oli ilon ja onnen päivä, kun perheemme koiraton elämä päättyi. Onnihan jätti valtavan aukon ja nyt sitä on alkanut täyttämään täydellinen parsonrusselinterrieri Harri. Tämä kahdeksanviikkoinen ihanuus muutti sisareni ja hänen miehensä luokse. Minusta tuli kummi ja olin varmaan yhtä innoissani kuin tuoreet koiranomistajat. Kirmaisin heti katsomaan uutta tulokasta, eivätkä sanat riitä kertomaan miten upea tapaus hän onkaan. Kertoisivatkohan kuvat enemmän kuin sata sanaa? Kokeillaan ainakin :)

Kummin kulta <3

Lauantaina pääsin viettämään todellista laatuaikaa kummilapseni kanssa, kun ylpeät "vanhemmat" suuntasivat hääjuhlaan. Mulle tämä oli mahtava tilaisuus, eikä harmittanut lainkaan perua treenejä ja suunnata lapsenvahtihommiin. Pikkumies lähinnä nukkui, välissä oli toki kovaa riehuntaa, lenkkiharjoittelua ja ruokailuhetki. Minä seurasin kaikkea haltioituneena ja mietin, että näinkö ihanaa se koiran omistajan elämä olikin? 

Isona Harrista tulee lenkkimestari, nyt vielä vähän pelottaa

Pennut tarvitsevat paljon unta, eikä niitä saa (valitettavasti) herättää kesken unien

Vaikka minusta ei koiranhoitajaa kummempaa tullutkaan niin ihanaahan tätä on seurata vierestä. Vaikka pennut ovat ihania, niin odotan sitä, kun Harri kasvaa aikuiseksi. Sisäsiistiksi oppiminen, hampaiden vaihtuminen ja kaikki tihutyöt ovat aika rasittavaa aikaa, eiköhän siihen mene "kuin" vuosi. Aikuinen koira kasvaa perheen jäseneksi, on järkevä ja sen todellinen luonne tulee esiin. Nyt tämä pikkumies on toki hurmaava ja tietää olevansa rakastettu, mutta siitä tulee niin paljon enemmän. Pentu on toisinsanoen hirvittävä työmaa, mutta se kannattaa ja lopputulos palkitsee moninkertaisesti. Älä siis kuvittele hankkivasi suloista pentua vaan mietiminkälainen siitä tulee aikuisena. 

Siinä sivussa pohdin miltä tuntuisi mennä kotiin kissamieheni luokse. Häikäiseekö koiraelämä minut täysin ja osaanko enää rakastaa kissamaisuutta. Pelko oli onneksi aiheeton, sillä rakkautta riittää rajattomasti. Kotona odotellut Hamppuni oli ihan yhtä ihana kuin ennenkin. Yhteiselomme on kestänyt lähes vuoden ja se saa minut rakastumaan itseensä päivä päivältä enemmän. Meistäkin on tullut perhe tai jonkinlainen tiimi, tunnemme toistemme tavat ja osaamme arvostaa toisiamme. Joka päivä kerrataan, kuinka paljon meillä rakastetaan ja siitä nelijalkaiseni nauttii suunnattomasti. Suhteellisen halpaa rakkautta, sillä kissamieheni maksoi 120 euroa ja kasvaa korkoa enemmän kuin säästötilini.

Ihania ne on molemmat - omilla tavoillaan

Illalla mietin, että jonain päivänä minäkin haluan oman koiran, todennäköisesti parsonrusselinterrierin, koska ne on meidän perheessä hyväksi havaittuja. Toive vaatii vaan muutamia asioita toteutuakseen. Ensin pitäisi löytää unelmieni mies, se mister right...missähän tuo luuraa? Vai onkohan se jo jossain lähistöllä, mutta likinäköisyys haittaa? Sitten hankimme yhteisen kodin eli velkaannumme yhdessä ja siinä sivussa unelmani omasta saunasta toteutuu. Kolmanneksi hankimme koiran, naseva nimikin pitää keksiä ja neuvotella hieman Hamppusen kanssa (lienee vaikein osuus). Suunnitelma välitavoitteineen on siis valmis, nyt ei tarvitse muuta kuin toivoa, että toiveet toteutuvat, mutta sehän on vain pikkuinen mutka matkassa. Onneksi toiveilla on tapana toteutua!